Iloisia uutisia: Homevialaura ja Asennemedia

Asennemedia

Iloisia uutisia! Homevialaura on saanut kunnian liittyä osaksi Asennemediaa. Asennemedia on itsenäisten bloggaajien verkosto, joka kokoaa yhteen tyyli-, hyvinvointi-, sisustus- ja ruokablogeja, joita yhdistää asenne, energia ja inspiraatio. Homevialaura pysyy jatkossakin samassa osoitteessa ja tyylilleen uskollisena. Myös kaikki päätäntävalta sisältöjen suhteen pysyy täysin omissa käsissäni, eli en menetä pisaraakaan vapauttani, mutta saan uusia mielenkiintoisia mahdollisuuksia ja hyvien tyyppien tukiverkoston ympärilleni. Asennemediassa on mukana Jonnamaista, Luukkuja, 5Kulma, Carefree Casualness, Wellberries, Uusia Tuulia, Vaimomatskuu, Lifted, Hyvän olon kokki, Yellow mood ja Get Fit, Stay Healthy.

Homevialaura_Asennemedia

Teen jatkossakin itsenäisesti yhteistyötä omien yhteistyökumppanien kanssa, mutta Asennemedian kautta saan mahdollisuuden tarttua myös muihin, juuri minulle sopiviin prokkiksiin. Tämä on sitä, mitä olen kaivannut bloggaamiseen: uusia inspiroivia tuulia ja motivoivia haasteita, jotka pitävät mielen virkeänä ja auttavat kehittymään, mutta jotka eivät kahlitse millään tavalla. Samalla jatkan omaan tapaani ja tahtiini muita postauksiani ennen kaikkea oman kodin sisustamisesta, mutta myös urbaanista ja nautinnollisesta elämäntavasta, matkustamisesta ja tyylistä. Kiitos Asennejengi ja lukijat, kun olette siellä – tästä on hyvä jatkaa!

(Kuva: Sami Jämsen)

Pääsiäispaloja

homevialaura_5524

Rentouttavaa pääsiäistä! Tämän huushollin pääsiäiskoristeet ovat tässä. Ei ole tonttuja jouluna eikä tipuja pääsiäisenä. Pullo punkkua ja ruukku rosmariinia on omaan makuuni. Messinginvärinen vaasi on ihanasta verkkokaupasta, Boutique Rosasta, jonka kanssa meillä on tiedossa pian kivoja yhteistyöjuttuja ja jotain teillekin.

homevialaura_5500

Pääsiäisen vapaat on loistava aika reissata (tai sitten vähemmän loistava, kun ajatellaan sesongin tuplahintoja ja ruuhkia). Usein huomaammekin viihtyvämme pääsiäisen kotimaisemissa rentoutuen ja syöden. Pääsiäisen aikana on aina pakko saada jotain keväisen raikasta, kuten parsasalaattia valkkarin kanssa, sekä jotain perinteisen tuhtia, eli tietysti lammasta yrttiperunoilla, minttukyytelöllä ja punkulla. Tänään jatkamme ruokajuhlaa israelilaisissa tunnelmissa ystävien tekemällä shaksukalla, josta on aikoinaan postannut ainakin Eeva Kolu Kauhaa ja rakkautta -blogissaan.

homevialaura_5635

Pienimmät kirkkaat Iittala Jars -purkit ovat kiikkuneet ostoslistallani vuoden, mutta melkein nukuin onneni ohi, sillä sarja on loppumassa. Ehdin onneksi ale-apajille nappaamaan kolme kipaletta ja valkoiset Fiskars Coconut -sakset päälle. Jars on mainio purkki siksi, että sormisuola ja sokeri säilyvät niissä ilmatiiviin kannen alla hygieenisesti, mutta kauniit purkit on ilo nostaa sellaisenaan suoraan kattaukseen.

homevialaura_5647

En ole leipojatyyppi pääsiäisenä sen enempää kuin muulloinkaan, mutta onneksi on sellaisia jälkiruokia, kuin luvattoman helppo, kolmen raaka-aineen lemon posset – täydellisen raikas pääsiäiseksi. Lehtijutuissa haastateltavilta kysytään usein, mitä heillä täytyy aina olla jääkaapissa. Meillä se on sitruuna, avokado, valkosipuli, oliiviöljy ja parmesan (näistä viidestä syntyy myös suosikkitahnani leivän päälle). Lusikoin jokseenkin mielelläni myös Marks & Spencerin herkkuosaston lemon curd -sitruunatahnaa croissanttien kanssa.

homevialaura_5670 2

Paras pääsiäisateria on kuitenkin tässä: kolmen ruokalajain annos kahdella keittiön tervehdyksellä. Kiitos Ben & Jerry’s – teitte tällä lähetyksellä pääsiäisestäni joulun. Korvapuustilta ja piparitaikinalta maistuva Cinnamon Buns on niin hyvää, että itkettää. Muistakaa herkutella!

Onnellisuusprojekti

IMG_4821

Blogeissa kohistiin vuosi pari sitten Gretchen Rubinin Onnellisuusprojekti-kirjasta. Unohdin sittemmin koko kirjan, kunnes vähän aikaa sitten näin sen myyjäisissä 50 sentillä. Sopivasti hihhulina haluan ajatella, että kohtalo tiputti kirjan eteeni ilman, että kukaan muu ehti huomata sitä.

IMG_4791

Eniten pidän kirjassa siitä ajatuksesta, että kirjoittaja lähtee etsimään onnellisuutta vallitsevasta tilanteesta, muuttamaan omaa elämäänsä muuttamatta sitä. Se, että länsimaalaisen ihmisen tarvitsisi aina irtisanoutua oravanpyörästä ja paeta Balille löytääkseen onnellisuuden, on saanut omassa päässäni jo vähän koomiset mittasuhteet. (Joudun tosin myöntämään, että haluaisin itsekin Balille, mutta ihan muista syistä, vaikuttaa vain kivalta matkakohteelta.)

IMG_4833

Kirja pistää ajattelemaan omaa jokapäiväistä arkea, omaa asennetta, ajankäyttöä, suhtautumista ja valintoja. Onnellisuuteen ei tietenkään ole yhtä väylää, vaan jokaisen on tajuttava omat onnelliseksi tekevät asiat. Sana projekti kalskahtaa suorittamiselta ja sitä henkeä kirjassa ajoittain onkin. Kuitenkin helppolukuinen kirja on pääasiassa rennolla, käytännönläheisellä, elämänmakuisella ja kevyellä tavalla ajatuksia herättävä.

IMG_4824

Sisustajana olen alusta asti kiinnittänyt huomiota kirjan kotiin viittaaviin kohtiin. Gretchen aloittaa onnellisuusprojektinsa puhtaalta pöydältä, siivoamalla kaappinsa. Tästä en voisi olla enempää samaa mieltä. Se, että  niinkin henkilökohtainen tila, jossa vietämme merkittävästi aikaa, on hyvässä järjestyksessä ja viihtyisä, edesauttaa merkittävästi ajatuksen kulkua, vähentää kotitöihin kuluvaa aikaa ja vapauttaa tunteja muuhun mieleiseen.

IMG_4839

Kirja on jaettu kuukausittaisiin teemoihin. Huhtikuun teema, kuinka ollakaan, on ota rennommin. Sopii mainiosti viime aikoina ylikierroksilla käyneelle bloggaajalle. Pahoittelut muuten pienestä postaustauosta, nyt tuntuu taas hyvältä aloittaa uusi kuukausi.

IMG_4828

Gretchen Rubin tulee onnelliseksi kirjoittamisesta, erityisesti, jos se tapahtuu Jo Malone -tuoksukynttilän valossa. Tässä kohtaa meillä on newyorkilaiskirjailijan kanssa paljon yhteistä. Mistä sinä tulet onnelliseksi?

Klassikkopostaus: elämäni aakkoset

homevialaura_9958

A – AIKAKAUSLEHDET Aikakauslehdillä on tärkeä rooli omassa rentoutumisessa ja samalla ruokin niillä janoani pysyä kärryillä ilmiöistä. Haluan lehteni paperisina ja lukemisen jälkeen leikkaan parhaita paloja talteen. Leikekirjojen ja moodboardien tekeminen on mahdollisesti maailman terapeuttisinta.

B – BEN&JERRY’S En ole keksien ja karkkien perään, vaan tyydytän makeanhimoni jäätelöllä. Nämä elämäni miehet ovat antaneet iloiselle herkuttelulle kasvot vastapainoksi nykyajan tiukkapipoiselle terveysintoilulle. Olen siinä määrin Ben&Jerry’s-fani, että tein seitsemän vuotta sitten mainonnan ja yritysviestinnän opinnäytetyöni brändiin Suomessa kohdistuvista mielikuvista. Rakastan myös muita kunnon jäätelöitä.

C – CAFE Elämäni tärkein koossa pitävä voima ja suurimmat tunteet herättävä juoma on aamukahvi. Olen hirvein versio itsestäni, jos en saa aamukahvia, ja jos menen yöksi poikkeukselliseen paikkaan, varmistan aina etukäteen kahvin saatavuuden. Sumpin on oltava tummapaahtoista maidolla, mielellään lämmitetyllä ja vaahdotetulla.

homevialaura_8010

D – DESIGN-TUOLIT Rakkaimmat huonekaluni ovat ehdottomasti tuoleja, niissä en tekisi koskaan sisustamisessa kompromisseja. Onnekseni olen jo päässyt toteuttamaan monia tuoliunelmia. Seuraava haave on Harry Bertoian Wire-tuoli.

E – ELÄMÄSTÄ NAUTTIMINEN En ole hurlumhei-tyyppi, joka elää koko ajan kuin viimeistä päivää, mutta silti olen ehdottomasti elämästä nauttija. Reissaan rahoilla, jotka joku muu sijoittaisi. Syön ravintolassa, vaikka saman tekisi kotona. Tilaa samppanjaa, koska aurinko paistaa. Ostan leikkokukkia, jotka ilahduttavat vain viikon. Tämä elämäntapa ja kyky nauttia pienistä asioista on merkittivä osa onnellisuuttani.

F – FENGSHUI Olen todennut, että kodin järjestyksellä on ihan todellinen vaikutus hyvinvointiini. Tarvitsen hyvät fengshuit, jotta ajatus kulkee ja olo on keveä. Tällä hetkellä on menossa aikaisempaakin minimalistisempi kausi. Koen turhasta materiasta luopumisen todella puhdistavana.

homevialaura_5035

G – G-FUNK Mitä ei aina helmikorvakoruhabituksestani arvaisi, kuuntelen paljon räppiä. En Keekkiä, josta jätän tässä mielipiteeni diplomaattisesti sanomatta, vaan 90-luvun puolivälin G-funk-tyylistä, bassoiltaan letkeää hip hopia. Yksi siisteimmistä matkakokemuksistani on hip hop -kierros Harlemissa. Pelasin koko nuoruuteni korista ja diggailen graffiteja ja katutaidetta.

H – HOMEVIALAURA Olen todella onnellinen, että päätin alkaa toteuttaa itseäni kirjoittamalla ja kuvaamalla 2,5 vuotta sitten pitkän empimisen päätteeksi. Omasta mediasta on tullut tärkeä osa elämää. Homevialaura on tuonut elämääni luovuutta sekä uusia ystäviä, taitoja ja kokemuksia.

I – IHMISET Elämän tarkoitus on muut ihmiset. Tällaisen viisauden kuulin meille pidetyissä hääsanoissa ja minusta se oli ihanasti sanottu. Sillä mitä meillä olisi ilman rakkaita ihmisiä, ei yhtään mitään. Olen onnekas, kun elämässäni on paljon läheisiä: aviomies, vanhemmat, mummu, serkut, sukulaiset, kummit, ystävät. (Kuva alla: Kirsi Hiekkarinne Photography).

homevialaura_7362

J – JUHLAT No onhan se nyt äärimmäisen kivaa katkaista arki juhlalla. Pukea parasta päälle, tavata ystäviä, kohottaa maljoja ja nauraa hervottomasti.

K – KUMMIUS Omat kummini ovat minulle todella tärkeitä ja lisäksi minulla on kunnia olla kummi neljälle ihanalle tytölle, mistä olen hurjan ylpeä. Omat kummitytöt ovat tietysti silmissäni ihan erityisen hurmaavia, kauniita ja taitavia.

L – LUMILAUTAILU Opettelin aikuisena lautailemaan leikatusta polvesta huolimatta ja siitä sinnikkyydestäni olen ylpeä. Lasken hitaasti kolmekymppisen aikuisen itsesuojeluvaistolla, mutta rakastan olla rinteessä. Yksi tärkeimmistä matkailu-unelmistani on päästä lautailemaan Alpeille.

homevialaura_8460

M – MAD MEN Erinomaisesti käsikirjoitetussa, puvustetussa ja lavastetussa draamasarjassa yhdistyy 60-luvun Manhattan ja mainosmaailma. Voiko muuta toivoa? Kaikkien aikojen paras TV-sarja, joka on paljon enemmän kuin TV-sarja. Jokaisen jakson katsominen on meille pyhä hetki, joka ajoitetaan viikonloppuiltaan ja siivitetään tunnelmavalaistuksella ja punaviinilasillisella.

N – NEW YORK Kolme lempikaupunkiani ovat New York, Barcelona ja Pariisi, mutta New York on kolmikosta erityisin, eikä vähiten siksi, että menimme siellä naimisiin. New York on niin ainutlaatuinen, ettei sitä pitäisi joutua selittämään.

O – ONNI Koko lapsuuteni hurahti koirasta haaveilemalla, luin koirakirjoja, keräsin koiratarroja ja talutin valkoista pientä lelukoiraa. Nelisen vuotta sitten haaveeni toteutui ja meille muutti höppänä coton de tulear Pirkanmaalta. Onni on silmäteräni ja perheenjäsen sanan jokaisessa merkityksessä.

homevialaura_7625

P – PINTEREST Pinterest is my happy place. Hetki kauniiden kuvien parissa rentouttaa, vaikka se olisi vain viisi minuuttia päivässä. Pinterest on itselleni loputon inspiraation lähde, hyödyllinen suunnittelutyökalu ja tärkeä tapa jäsentää ajatuksia ja selkiyttää unelmia.

Q – QUENTIN TARANTINO Lempiohjaajani yhdessä Stanley Kubrickin kanssa, ehkä on pakko mainita myös Woody Allenin sekopäiset New York -tunnelmat. Katsoin aikanaan valtavasti elokuvia, kun olin leffavuokraamossa töissä, mutta nykyään vähemmän ja valikoidusti.

R – REISSUT Reissaaminen on elämän suola, siitä ei pääse mihinkään. Rakastan matkojen suunnittelua melkein yhtä paljon kuin matkustamista itse. Parasta on fiilistellä kohdetta monta kuukautta etukäteen, lukea oppaita ja googlata tärppejä. Silti en missään nimessä halua tehdä matkustamisesta suorittamista. Aina pitää jättää tilaa myös hetkessä elämiselle.

homevialaura_9356

S – SYDÄN Vaikka pohdin asioita rationaalisesti eri näkökulmista, lopulta luotan intuitioon ja sydämen sanomaan fiilikseen. Sydän myös siksi, että en keksi, mikä ominaisuus ihmisessä olisi tärkeämpi kuin hyväsydämisyys.

T – TUNTEET En osaa kuvitella olevani ihminen, jonka naama on aina peruslukemilla. Persoonastani löytyy koko tunteiden kirjo. Olen herkkä, helposti liikuttuva ja rauhallisen diplomaattinen, toisaalta taas äärimmäisen vahva, temperamenttinen ja voimakastahtoinen. Itken jos itkettää, nauran jos naurattaa – useammin onneksi jälkimmäistä. Huumori onkin elämäni tärkeimpiä voimavaroja. Rakastan sarkastisia juttuja.

U – URBAANI Olen syntyperäinen helsinkiläinen ja kaupunkilainen kerrostaloeläjä. Kaikki kotini ovat sijainneet ratikkareittien varrella kantakaupungissa. Pidän myös ulkomailla kaupunkilomista, tosin vastapainoksi rakastan toista ääripäätä, autioita rantoja, pieniä saaria ja hiljaisia kalastajakyliä. Taajamatyyppiset välimuodot eivät puhuttele.

homevialaura_0808

V – VÄLIMERI Välimeren viinitilat, oliivilehdot ja merenrannat ovat sielunmaisemani. Niiden läheisyydessä tuntuu aina siltä, kuin olisin tullut kotiin.

W – WINING AND DINING Hyvä ruoka ja viini on itselleni itsestään selvä osa elämää. Kotona kokkaan simppeliä safkaa, hifistelyn jätän ammattilaisille. Rakastan pitkiä ravintolaillallisia, mutta myös mutkatonta katukeittiömeininkiä. Olen maailman kaikkiruokaisin ihminen, joka ei mitenkään voi valita yhtä lempiannosta, mutta tämänhetkisiksi suosikkikeittiöikseni sanoisin Välimeren, Lähi-idän ja Japanin.

X – XOXO Suukot ja halaukset menevät aviomiehelleni, elämäni tärkeimmälle ihmiselle ja parhaalle ystävälle. Olen todella kiitollinen siitä, että olen löytänyt rinnalleni niin suuren tuen, kumppanin, jonka silmissä olen täydellinen kaikkine virheineni, joka jaksaa aina piristää hulluttelemalla ja jonka kanssa pystyn jakamaan kaiken. (Ja joka täyttää veroilmoitukseni.)

homevialaura_0832

Y – YLLÄTYS Rakastan yllätyksiä. Sitä, että ihmiset näkevät vaivaa ilahduttaakseen toisiaan sekä kutkuttavaa ajatusta siitä, että mitä vaan voi tapahtua milloin vain. Toisaalta minulla menee yllätyksistä vähän pasmat sekaisin. Opettelen kontrollifriikkinä hölläämään tässä asiassa.

Z – ZEN Olen sosiaalista, seurallista, ihmisläheistä ja helposti innostuvaa sorttia, mutta minussa on introverttipuoli. Se puoli tarvitsee omia aikatauluttamattomia hetkiä kotona, kalsaripäiviä. Tavallisena arki-iltana löydän mielenrauhan siitä, että himmennän valot, sytytän kynttilät ja minimoin turhat ärsykkeet.

Å – ÅR Vuosi nuoruudestani on kulunut asuessa ulkomailla, au-pairina Espanjassa ja vaihtarina Belgiassa. Molemmilla puolivuotisilla on tärkeä merkitys siihen, kuka olen tänään. Avoimempi, itsenäisempi, kansainvälisempi sekä muistoiltani ja kokemuksiltani rikkaampi.

homevialaura_7954

Ä – ÄIDINKIELI Äidinkieli on työvälineeni ja tärkeä osa viestinnän ja markkinoinnin ammattitaitoani. On kiehtovaa miettiä, mitä viestiä ja kenelle, missä kanavassa ja miten. Arvostan hyvää kielenkäyttöä ja tarinankerrontaa sekä nautin itse kirjoittamisesta.

Ö – ÖKY Öky ei ole yhtään oma juttu, kun sillä tarkoitetaan mautonta bling blingiä ja show off -meininkiä. Tyylikäs ylellisyys onkin sitten ihan eri asia.  Mielelläni majoittuisin aina kohteen kauneimmassa hotellissa, suosisin sisustamisessa vain upeimpia materiaaleja ja testaisin maailman parhaita ravintoloita kerta toisensa jälkeen.

homevialaura_8671

Pitkä juttu, kiitos jos jaksoitte lukea! Paljastivatko aakkoset jotain uutta? Ajattelin jatkaa klassikkopostausten sarjaa vielä päivä kanssani -jutulla. Tuleeko muita klassikoita mieleen, joita toivoisitte?

Kuvauksista ja kuvaamisesta

homevialaura_2538

Saimme vähän aikaa sitten kunniavieraita kotiin: Mrs. Jones -blogista tutun sisustustoimittaja Jonna Kivilahden ja valokuvaaja Krista Keltasen. Kotimme kuvattiin lehteen ensimmäistä kertaa ikinä ja siksi annoin erityisen mielelläni kodin nimenomaan näiden arvostamieni ammattilaisten käsiin. Päivä, joka onneksemme oli kerrankin aurinkoinen, sujui mahdottoman rennosti. Kaukana on ne päivät, kun kodit stailattiin miljoonilla kuvauslainoilla. Kotimme sai olla juuri sellainen, kun se oli. Krista ikuisti mieluisiaan kuvakulmia ja me Jonnan kanssa höpisimme kahvikupit kädessä.

homevialaura_2542

Ei ole varmaan vaikea arvata, kuka varasti mukavana kuvauspäivänä show’n. Emme ennättäneet tehdä valtavaa suursiivousta, mutta siitä pidimme huolen, että Onni ehti ennen kuvauksia salonkiin. Sisustuskoirasta voi myös nykyään käyttää nimeä Edustuskoira. En vielä tiedä, mihin lehteen ja milloin juttu tulee, mutta lupaan sitten kertoa teille (ehkä se onkin sisustuslehden sijaan Koiramme-lehti tai kai maailmalta löytyy joku House & Poodles).

homevialaura_2529 2

Kristan vaivatonta työskentelyä ei voinut kuin ihailla. Kuvaus on ollut viime aikoina mielessä itsellänikin. Kuvaan edelleen vuosia vanhalla Canon 1100D -järkkärin kittilinssillä, mikä on todella kaukana kollegojen kalustosta. Olen yllättänyt itsenikin tällä sinnittelyllä.

homevialaura_2551

Taannoisen Pariisin messumatkan pelasti onneksi Canon, joka ystävällisesti lainasi epätoivoiselle bloggaajalle Canon EF 16-35mm f/2.8L L II USM -objektiivia pika-aikataululla. Kiitos vielä! Huippulaatuisen objektiivinen lainaaminen on kuin pääsisi treffeille Ryan Goslingin kanssa. Upeasta seurasta yrittää nauttia täysillä sen hetken, vaikka koko ajan tiedostaa, ettei seuralaista ole mahdollisuutta pitää. L-sarjan objektiivi on valitettavasti yli oman budjettini, mutta löydän varmasti Canon-kaverin edullisemmastakin hintaluokasta. Nyt vihdoin alan ymmärtää, mitä ylipäätään objektiivilta haluan.

homevialaura_2869

Jos kiitän itseäni objektiivin osalta sinnikkyydestä, niin jalustan laiminlyömisestä sätin. Nurkissani on kuukausia pölyttynyt ratkaisu parempien kuvien ottamiseen ja nyt vasta otan sen käyttöön. Koin muka jalustan käytön vaivalloiseksi, mutta sekö ei ole vaivalloista, että joutuu ottamaan saman kuvan tuhat kertaa ja siltikin paras versio on tärähtänyt, koska Suomen pimeys. Vielä kun löydän lähiaikoina itselleni sen oikean objektiivin, niin tukevan jalustan ja lisääntyvän luonnonvalon kanssa kuvaaminenhan voi taas pian olla tuskatonta, etten jopa sanoisi kivaa.

Jatkoa blogikoti-keskustelulle

homevialaura_2575

Sohaisin viimeisen messupostauksen sivulauseessa aihetta blogikoti. Aihetta innostui käsittelemään Lady Mustavalkoinen ja Valkoinen Harmaja. Kiitos molemmille blogikamuille hyvistä jutuista! Koska aiheesta virisi keskustelu, haluan itsekin avata ajatuksiani tarkemmin ja oikaista mahdollisia väärinymmärryksiä.

homevialaura_2767

Kodin sisustamisessa kaikista tärkeintä on, että asukkaat viihtyvät siellä ja kokevat sen näköisekseen. Millään muulla ei ole mitään väliä. Koti ei ole persoonallisuuden kilpajuoksu, vaan jokaisen oma, parhaaksi kokema tyyssija.

homevialaura_3480

Kerron omasta kodista esimerkin. Meillä on ruokapöydän ääressä Eames DSR-tuolit, tutut monista sisustusblogeista ja -lehdistä. Tein oman päätökseni hankkia DSR:t rippikouluikäisenä. Kun vihdoin koitti se aikuisuuden aika, että itselläni oli mahdollisuus hankkia tuolit, oli niiden suosio kasvanut melkoisiin mittoihin. Olisin voinut hylätä blogituolit ja etsiä väkisin tilalle jotain persoonallisempaa, mutta se vaihtoehto ei käynyt mielessäkään. En välittänyt pätkän vertaa, oliko tuolit ”nähty” vai ei – ne olivat olleet omat unelmieni tuolit siitä lähtien, kun näin ne ensi kertaa ulkomaalaislehdessä. Moni on varmasti jättänyt samaiset DSR:t hankkimatta tuolin yleisyyden takia. Mutta ehkä ne eivät sitten olleet oikeat tuolit alunperinkään! Kyllästymistä voi käyttää myös oman sitoutuneisuuden mittarina.

homevialaura_2512

Tässä tullaankin asian ytimeen, intohimoon ja intuitioon. Kaunein mahdollinen koti syntyy tuotteista, joita todella sydämessään rakastaa ja jotka herättävät itsessä tunteita. Silloin ei edes näe muiden koteja omalta visioltaan.

homevialaura_0281

Mutta voinko itse sanoa hankkineeni kaiken tällä perusteella? Oikeastaan kaikki blogikliseet edustavat modernia tyyliä. Modernia tyyliä on  yksinkertaisesti helpointa suosia, koska se on pohjolassa eniten esillä. Niinä kertoina, kun olen uupunut etsimään sitä oikeaa, menettänyt kärsivällisyyteni tai sokaistunut joukkohurmiosta, helpointa on ollut klikata kotiin tunnistettava, muidenkin hyväksi havaitsema tuote. Kuitenkin puolet minusta on klassista sisustajaa ja tälle klassiselle sisustajalle olen jättänyt liian vähän tilaa.

homevialaura_2698

Siksi pariisilaismessut avasivat silmäni. Muistin, miten pidänkään jykevistä huonekaluista, abstrakteista maalauksista, erikoisista veistoksista, etnisistä vivahteista, kuluneesta puusta ja antiikista. En vain ole suosinut Briggs Edward Solomon -tyyliä, koska sitä on vaivalloisempi Suomessa edustaa: tuotteet täytyy hankkia yleensä vaihtoehtoisia väyliä pitkin ja niitä täytyy metsästää. Kukaan skandinaavibloggaaja ei tarjoile niitä hopeavadilla.

homevialaura_2474

Käytin aikaisemmassa postauksessa sanaa identiteettikriisi – sopi siinä hetkessä draamakuningattaren suuhun, mutta ei kuitenkaan oikeasti tähän yhteyteen. Kriisi on negatiivinen ilmaisu, kun enemmänkin koin saaneeni positiivisen valaistuksen ja muistutuksen oman tien yhä vahvemmasta kulkemisesta.

homevialaura_2676

Toinen esimerkki meiltä on makuuhuoneen uudet tyynyt. En ole koskaan nähnyt niitä kenelläkään, vaikka merkki on Stockmann. Miten hälyttävää, että ensimmäinen spontaani ajatukseni rehellisyyden nimissä oli: onkohan tyynyt ollenkaan kivat, kun en ole koskaan nähnyt niitä missään blogissa, eihän niitä ole huolinut muutkaan! Samalla sekunnilla tajusin naurettavuuden ja päätin kuunnella sydäntäni: juuri hassut hapsutyynyt halusin makuuhuoneeseen ja miten hienoa, etten tiedä niitä olevan muilla. Mutta se, että jouduin ylipäätään käymään tämän keskustelun kertoi, että jonkunlainen liiallisen blogijoukkoajattelun raja oli omassa päässäni ylitetty.

homevialaura_2484

Meillä ei ole blogikoti, eikä sitä ole kenelläkään muulla. On vain koteja, joissa jokaisessa on jotain persoonallista. Mutta silti aion itse olla jatkossa entistä harkitsevampi. Kun näen blogeissa suosiotaan kasvattavan tuotteen, vedän henkeä ja hetkeksi jarrut pohjaan. Kypsyttelen ja kyseenalaistan, hankinko tuotteen sellaisenaan, toteutanko tyylin omalla tavallani vai jätänkö väliin kokonaan ja ihailen vain muilla. En missään nimessä tule luopumaan rakkaista kliseistäni, Eames DSR -tuoleista, Hay Tray -pöydästä, Hay Loop -naulakosta ja My Guide To -julisteista, enkä varsinkaan lupaa, etten enää koskaan hanki yhtäkään blogihittiä.

homevialaura_2737

Kannustan luottamaan omaan, joskus oudoltakin tuntuvaan intuitioon ja toisaalta seuraamaan rohkeasti bloggaajien jalanjälkiä, jos se tuntuu omalta. Sisustamisen intohimoiset harrastajat ovat mitä parhain porukka seulomaan massasta helmiä, auttamaan omassa päätöksenteossa ja säästämään etsijän aikaa. Jos tuote on monen bloggaajan mielestä ulkonäöltään ja hinta-laatusuhteeltaan hyvä, silloin se myös todennäköisesti sitä on. Eivät hitit ja tulevaisuuden klassikot tyhjästä synny.

Iloa ja inspiraatiota oman tyylin löytämiseen!

 

Kahvia ja sympatiaa ystävänpäivänä

homevialaura_2421

Hyvää ystävänpäivää! Täällä helmikuun neljästoista alkaa kahvilla. Teen yhteistyötä Nespresson kanssa ja lupasin tänään kertoa ystävänpäivän ajatuksista. Kahvi ja ystävyys todella kulkevat käsi kädessä.

homevialaura_2551

Viimeksi viime sunnuntaina sain ystävän kylään, iltapäiväkahville. Kohtaamisessa on ennen kaikkea kyse paljon muusta kuin kupillisesta kofeiinia. Ystävä sai kaivatun lepohetken muissa maisemissa lapsiperheen pyörteistä, minä sain odotetun vieraan ja piristystä sunnuntaihin. Puhuimme maailman halki, siinä vaahtosi niin suut kuin cappucinon maidotkin.

homevialaura_2428

Mutta kun ystävyksinä on kaksi nautiskelijaa, ei ole ollenkaan sama, millainen juoma kädessä hyöryää. Ilahduin, kun ystäväni tilasi (juuri tätä verbiä käyttäen – kai meillä sitten todella on kotona kahvila) vielä toisen maitokahvin pestoleipien ja laskiaispullien kylkeen.

homevialaura_5882_2

On mielestäni ajattelevaista vieraita kohtaan pitää kotona muutamia eri kahvimakuja, jotta jokainen voi valita mieleisensä. Mikäli Nespresso-maut eivät ole vieraalle tuttuja, teen yleensä jonkun varman, kuten Roman.

homevialaura_9696

Kuumasta juomasta tulee jotenkin aina kotoisa, tervetullut olo. Ehkä siksi se symboloi niin hyvin ystävyyttäkin. Teetä ja sympatiaa vain tarjoillaan useimmin meidän kotonamme kahvin muodossa.

homevialaura_2772

Myös Sisustuskoira sai omasta ystävästään iltapäiväkahviseuraa. Kun paristoista loppuu painimisen jälkeen virta, kaverukset antautuvat kuuntelemaan naisten juoruilua. Hännästä päätellen Onnin ystävällä on kyllä meno päällä paikalla ollessakin.

Päivityksiä ja paljastuksia blogissa

homevialaura_2117

Kuten huomaatte, blogiin on vihdoin ilmestynyt uusi logo. Päivitin myös sivupalkin lyhyen kuvaustekstin ja Esittely-välilehden pidemmän tekstin. Koska joukossa saattaa olla uusia lukijoita, päätin jakaa esittelytekstin myös näin blogipostauksena tutustumisen merkeissä. Ainakin yksi asia on uutta myös vanhoille lukijoille: en ole aikaisemmin valottanut taustaa, mistä tulee Homevialaura-nimi, vaikka sellainen haastekin taisi joskus blogeissa kiertää.

homevialaura_2138

Homevialaura on syksyllä 2012 perustettu sisustusblogi, jota kirjoitan minä, kolmekymppinen Laura. Olen syntyperäinen helsinkiläinen ja vannoutunut kaupunkilainen. Näen painajaisia vuosien omakotitalorakentamisesta ja haaveilen ikuisesti vanhasta asunnosta korkeilla huoneilla ja puulattialla. Nyt asun kuitenkin onnellisesti ensimmäisessä omistusasunnossa, tuiki tavallisessa kerrostalossa. Jaan 66-neliöisen kolmion aviomieheni sekä nelijalkaisten perheenjäsenten, sisustuskoira Onnin ja design-tuolien kanssa.

homevialaura_2128

Blogissa avaan ovet modernin klassiseen kotiimme. Tyylini tunnusmerkkejä ovat mustavalkoisuus, neutraalit sävyt, valkoiset liljat, tuoksukynttilät, kahvipöytäkirjat sekä tavaroiden spartalainen järjestys, mutta toisaalta rennosti huojuvat lehtipinot ja seinään huolettomasti nojaavat taulut. Vaaleaa ja ilmavaa kokonaisuutta lämmittävät kontrastit ja kerroksellisuus, kuten vanha puu ja antiikkilöydöt.

homevialaura_2143

Paitsi tyylille ja urbaanille asumiselle Homevialaura on omistettu nautinnolliselle elämälle. Kirjoitan postikortteja matkoilta ja kerron, mistä inspiroitua myös kodin ulkopuolella. Arvostan arkea, mutta mikään ei voita maailmalta kerättyjä muistoja. Niitä hetkiä, kun olen saanut eteeni täydellisen simpukka-annoksen kalastajakylässä tai maitokahvin Pariisissa. Kun olen ensi kertaa istahtanut tapasbaariin Barcelonassa, nähnyt Välimeren auringossa kylpevät viinitilat ja oliivilehdot, löytänyt saaren syrjäisimmän rannan, herännyt karibialaisesta riippumatosta tai sanonut New Yorkin Greenwich Villagessa tahdon.

homevialaura_2121

Nimi Homevialaura pohjautuu kahteen merkitykseen. Via, englanniksi kautta, viittaa omaan näkökulmaani. Siihen, että suodatan tänne vain itseäni oikeasti kiinnostavia poimintoja ja toivon, että kauttani samanhenkiset lukijat löytävät samat helmet. Toiseksi via, italiaksi tie, viittaa luovan tien kulkemiseen. Siihen, että pitkän empimisen päätteeksi päätin valita tien, jossa alan blogin kautta toteuttaa itseäni kirjoittamalla ja kuvaamalla. Ajoittaisesta rämeiköstä huolimatta tälle tielle kannatti ehdottomasti kääntyä.

homevialaura_2133

Blogin logon olen suunnitellut itse (tässä kohtaa äänessäni saattaa kuulua pientä ylpeyttä). Tarvitsin tosin graafikon muuttamaan paperinpalalla olevat tussinvedot tiedostoksi, koska en osaa käyttää kuvankäsittely- enkä taitto-ohjelmia. Tervetuloa maailmaani, tätä se on: mielessäni pyörii taukoamatta valtavasti visioita, mutta rajalliset taidot pakottavat löytämään vaihtoehtoisia tapoja ideoiden toteuttamiseksi. Yritän silti sitkeästi olla oman elämäni luova johtaja. Oma media on antanut ja antaa koko ajan tekijälleen todella paljon.

homevialaura_2130

Blogin ulkopuolella työskentelen markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisena sisustusalalla. Viiden jälkeen lepuutan hermojani Pinterestissä, Bassoradion taajuuksilla ja Mad Men ruudussa, joskus myös lumilautaillen tai lenkkipolulla 90-luvun puolivälin hip hop kuulokkeissa.

homevialaura_2116

Ajattelin Nooran & Nooran (ihana uusi blogi, tosin osin tutuilla kasvoilla, vaadin tutustumaan!) inspiroimana tehdä vihdoin itsekin klassikkopostaukset elämäni aakkosista käsilaukun sisältöön. Nyt saisi muutenkin esittää postaustoiveita ja kysymyksiä. Onko aiheita, joista haluatte, että postaan tai mihin kysymyksiin vastaan – sisustuksesta tai sen ulkopuolelta?

Vuodenvaihteen ajatukset

homevialaura_4228

Hyvää uutta vuotta! Meillä 2015 otettiin vastaan juhlavasti kalsareissa kotona ja h-hetkellä puoliltaöin nukkuen. Mieluinen traditio on myös ollut uudetvuodet ystäväperheen kanssa, mutta sen ihmeempää ohjelmaa ei raketeista stressaantuva Sisustuskoira kestä.

homevialaura_7625 2

Vuodesta 2014 parhaiten jäivät mieleen matkat: juhannus Pariisissa, kesäreissu Kroatiassa ja Montenegrossa ja viimeisimpänä jouluviikonloppu Tukholmassa.

homevialaura_8714

Muuten vuosi 2014 kohdallani perushyvä ja tasainen. Kun nyt asiaa mietin, jopa poikkeuksellisen tasainen. Sama mies, sama koira, sama elämäntyyli, sama elämäntilanne, samat tavat, samat taidot, sama koti, sama sisustus, sama työ, samat harrastukset, sama blogi, sama tyyli, sama tukka.

homevialaura_1720_01

Ei hyvänen aika sillä, että ensimmäisiä haluaisin vaihtaa. Tai ettenkö olisi kiitollinen ja ajattelisin, että elämän osa-alueita vaihdetaan kuin paitaa. Tiedän, että he, joiden vuosi on ollut vuoristorataa, antaisivat paljonkin saadessaan matkalipun tasaiseen kyytiin. Tasaisen onnellinen elämä on onni, mutta jotain muutosta huomaan kaipaavani, jotain uusia projekteja tai tuulia, jotta mieli pysyy virkeänä ja ajatukset kirkkaina. Kaipaan sitä kutkuttavaa tunnetta, että jotain on tapahtumassa. Always believe something amazing is about to happen on lukenut eteisen liitutauluovessa jo pitkään.

homevialaura_2606

Levottomuuttani saattaa selittää se, että vaikka yhtäkään mainittavaa muutosta ei viime vuonna tapahtunut, läheltä piti -tilanteita oli sitäkin enemmän. Elin koko tunteiden kirjon kutkutuksesta helpotukseen, jännityksestä turhautumiseen ja innostumisesta pettymiseen – ja sitten kuitenkin, päädyin joka kerta niin hyvässä kuin pahassa samaan alkupisteeseen.

homevialaura_1458

Kaikin puolin hyvä vuosi siis, mutta juoneltaan vähän lattea, tuumaa pääroolin esittäjä. En harrasta lupauksia, mutta toivon, että uusi vuosi 2015 toisi mukanaan vähän särmää, jotain uutta ja innostavaa, vaikka elämää ei monilta osin voikaan käsikirjoittaa.

homevialaura_4212 2

Hyvää viime vuodessa olitte ehdottomasti te. Kiitos, että olette linjoilla ja jätätte ihania kommentteja. Kiitos myös parhaille yhteistyökumppaneille, joita viime vuosi toi ilahduttavasti lisää.

homevialaura_2623

Moni kollega teki viime vuodesta koosteen sisustushankintojen näkökulmasta, itse huomaan nyt jorisseeni aivan muuta. Haluaisitteko, että vetäisin vielä yhteen sisustusvuoden 2014 hankinnat, hitit ja hutit? Onko teillä muita postaustoiveita vuodelle 2015?

Joulukaupungit Porvoo ja Helsinki

homevialaura_8919

Niin se on joulu vietetty, tänä vuonna kaupungeissa Helsinki, Porvoo ja Tukholma. Postikortit keskimmäisestä muistuttavat, miten maahan laskeutui lumen myötä myös rauha.

homevialaura_8917

Porvoon vanha kaupunki on jouluaattona taianomaisen uinuva ja pysähtynyt – ja lumisena niin kaunis, että tällaisen joulun luulee olevan totta vain Pinterestissä. Pikkupuodeista auki aattona on ainoastaan pari, kuten Vanille Home ja Destiny. Porvoon Paahtimo saattaa lämpimillä juomillaan viimeisetkin joulun viettoon.

homevialaura_8783

Myös Helsinki piristyi tänä vuonna joulukaupunkina. Kolmen sepän patsaalla näkyi tavallista enemmän joulukojuja, Stokkan Keskuskadun valaistus joulukuusineen oli pariisimaisen upea ja uudistuneet Tuomaan Markkinat olivat todella positiivinen yllätys.

homevialaura_8885
Tuomaan Markkinoiden vanhanaikaisen karusellin, kauniiden kojujen, tyylikkään valaistuksen ja nykyaikaisen ruokapihan muodostama kokonaisuus on juuri sitä, mitä Helsinki kaipaa kilpaillakseen vakavasti otettavana eurooppalaisena joulukaupunkina. Onnistuneen ilmeen takana on suunnittelija Linda Bergroth. Kiitos kotimaisille joulukaupungeille kauniista joulusta! Tukholmaan palaan erikseen.

Hyvää joulua!

homevialaura_8595
homevialaura_8620
homevialaura_8606
Niin se on täällä, joulu. Juhla, jonka hössötystä, paikasta toiseen suhaamista, täydellisyyden tavoittelua, kauppakeskusruuhkia, krääsää, tekopirteitä rallatuksia ja pakollisia harmaat irvessä noudatettuja perinteitä en tule koskaan ymmärtämään, mutta josta olen opetellut nauttimaan tavallani. Se onkin joululahja, joka jokaisen kannattaa itselleen antaa: pysähtyä punnitsemaan, miten oikeasti haluaa pyhät viettää. Tässä kodissa ei nähdä punaposkista ja piparintuoksuista kodinhengetärtä, vaan yksi valmispipareita ostava, iisisti ottava, lumista kaupunkia ihaileva, mäti- ja kalaruokia himoitseva, Frank Sinatraa kuunteleva ja matkalaukkujaan pakkaileva tyyppi. Blogi hiljentyy nyt joulun viettoon ja haluan sydämestäni toivottaa teille onnellista, rentoa ja mahdollisimman omannäköistä joulua!

Merry christmas and happy holidays!

Viittä vaille joulu

homevialaura_8493

Kahden aikuisen taloudessa ei juuri tule joulukuusia osteltua pientä huonekuusta lukuun ottamatta. Kai se tuntuu turhalta ja käsittelen edelleen traumoja, joita pystyyn kuivunut puu muutama vuosi sitten aiheutti, kun kaksi pöljää kaupunkilaista raahasi varisevaa kuusta pitkin kerrostalon rappukäytäviä ja neulasia löytyi vielä juhannuksenakin.

homevialaura_8549

Ostoslistalla onkin kuusipussi, joka kietaistaan kuusen ympärille ennen ulos kuljetusta. Huikatkaa, jos teillä on vinkkejä, mistä näitä nerokkaita keksintöjä saa ja nimenomaan jokavuotisena, ei kertakäyttöisenä versiona.

homevialaura_8375

Vaikka kuusta ei tänä vuonna pitänyt tulla, ehdin jo viikonloppuna alkaa haikailla sen perään. Ehkä tieto kantautui suuremmille voimille, koska saimme sattumalta tuliaisiksi ison joulukuuseksi kelpaavan havupuun, sypressin.

homevialaura_8523

Sypressi on kaunis pelkillä valoilla, mutta en sitten kuitenkaan malttanut mieltäni, vaan kaivoin tinkelitankelit esiin. Muutaman valkoisen joulupallon ja keramiikkataiteilija Henna Nivarpää-Ampujan posliinitähdet, tämän vuoden myyjäislöytö. Kuusenmattona toimii valkoinen lampaantalja.

homevialaura_8529

Joulukoristefilosofiani on kerätä koristeita pikkuhiljaa ja mieluummin jostain muualta kuin krääsähalleista. Esimerkiksi Stokkan Argoshallin muovinen made in China -kimallus suorastaan järkytti. Sitä harmittelen edelleen, miksi en tuonut Budapestista ja Lontoosta yhtäkään matkamuistokoristetta, kun vietimme joulut siellä. Tänä vuonna korjaan asian Tukholman osalta.

homevialaura_8630

Kahden aikuisen taloudessa puu saa olla pieni lahjojenkin puolesta: paketit joulukuusen alla voi laskea yhden käden sormin. Sitäkin kauniimpi on erityisesti mustavalkoinen paperikassi, taitaa antaja tuntea kummityttönsä.

homevialaura_8479

Vaikka nurkkaus oli jäädä kokonaan toteuttamatta, myönnän nyt, että vasta se toi joulun kotiin. Siinä se jouluidyllin rakentaminen sitten olikin, joulusiivouksesta en kehtaa sanoa sanaakaan. Mitään muuta en odota kuin ruokaa ja rauhaa ja Mad Menin seitsemättä ja viimeistä tuotantokautta. Joulupukista viis, kunhan Don Draper poikkeaa aattoiltana kylään.

Tervetuloa Helsinkiin, Habitat!

homevialaura_7123
homevialaura_7412
homevialaura_7482
homevialaura_71760
homevialaura_72910
homevialaura_71730homevialaura_7370homevialaura_74680homevialaura_70720homevialaura_72430Jos mietin, mikä on mielikuvani Habitatista ulkomaan reissujen perusteella, ensimmäisenä tulevat mieleen tammikalusteet, 50-lukua henkivät sirot huonekalut, pyöristetyt kulmat sekä värit petroolinsinisestä oliiviinvihreään. Kaunista, mutta ei aivan omaan makuuni (Private Blendin postauksesta näkee, mitä tarkoitan). Tänään yllätyin positiivisesti Makkaratalon juuri avatussa Helsingin Habitatissa, miten paljon tuotteita koin kuitenkin omakseni. Erityisesti ihastuin simppeliin mujimaiseen perustavaraan: akryylibokseihin, kodinhoito- ja kylpyhuonetarvikkeisiin, kehyksiin ja keittiökamoihin. Habitatin klassikko, valaisinosasto, kolahti myös. Sitä vain en osaa päättää, mitä mieltä olen Habitatin avajaismainonnasta Hesarissa: huomiota herättävää kyllä, mutta onko ranskalainen arroganssi oikea tapa lähestyä suomalaisia? Oli miten oli, tervetuloa Helsinkiin!

Agendalla perjantai

homevialaura_5650

Kalenteri muistuttaa tänään perjantaista – ja monesta muustakin asiasta. Se kertoo, että viime aikoina on tapahtunut paljon kivoja asioita. Se raottaa mahdollisia uusia tuulia. Se kiittää niistä kerroista, jolloin olen osannut sanoa projekteille ja menoille ei.

homevialaura_5671

Se suosittelee lepäämään, sillä aivastelen edelleen kuukauden flunssan jälkeen. Se lietsoo joululahjalistoineen paniikkia kuukauden päässä väijyvästä aatosta. Se muistuttaa tehdyistä, mutta ennen kaikkea tekemättömistä asioista. Siitä, että maailma ei tule valmiiksi, vaikka kuinka yrittäisi.

homevialaura_5621

Blogin muutos on jakanut mielipiteitä puolesta ja vastaan, enkä oikein tiedä itsekään, mitä mieltä olen (kiitos palautteesta, vastailen kommentteihin myöhemmin!). Toisaalta mielessä on pidettävä Pinterestin viisaudet: You can’t please everyone, you’re not a Nutella jar.

homevialaura_5669

Yhdestä en digi-ihmisenä luovu: paperisesta kalenterista. Joku päivä haluan olla Mulberry-mummo (tai Hermès-mummo, olen joustava mummo) ja panostaa klassisiin nahkakansiin, jotka ikääntyvät kauniisti vuosien saatossa. Nyt ei kuitenkaan ollut se hetki, mutta asian ajaa mainiosti uudet mustat Filofax-kuoret saffiano-pintaisella tekonahalla. Sisälle saa tarpeeksi sivuja ja kannen taskuihin irtopaperit. Ylimääräisiä tunteja vuorokauteen Akateeminen ei taida myydä.

Tunnelmallista perjantaita! Ensilumi vaatinee tänään glögilasillisen.

Perjantaipuska ja -pullo

homevialaura_7054

homevialaura_2321

homevialaura_3541

homevialaura_2361

homevialaura_7068

homevialaura_2373

Jakkuminä on tänä perjantai-iltana kaikkensa antanut tältä viikolta. Kiitos tilalle huppari, Bassoradio laulamaan ja jonkun muun rullaamaa japanilaisruokaa pöytään. Suurille voimille kiitos siitä, että lähistöllämme on nykyään oikeasti hyvä, tällaiset illat pelastava sushipaikka. Sen soisi olevan kansalaisoikeus, että kehittyneessä PISA-testissä menestyneessä maassa kaupunkilainen voi halutessaan hakea tai tilata lähietäisyydeltä hyvää take-awayta, muuta kuin natriumglutamaattikiinalaista tai kebbepitsaa.

Sushin kanssa kokeillaan tänään ilmeisen hyvin kalalle sopivaa Savia Viva -luomuvalkkaria, jonka sain perjantaipulloksi blogin kautta (samasta sarjasta kokeilussa myös täyteläinen ja maanläheinen tempranillo-punkku – sitä sitten padan tai pihvin seurana). Viini on Barcelonan läheiseltä Penedès-alueelta, jossa kävimme pari vuotta sitten viinitilakierroksella. Oli muuten elämäni parhaita reissupäiviä. Kun näin Katalonian auringossa kylpevät viiniviljelmät ja oliivilehdot, koin, että olin tullut kotiin.

Syyssunnuntai ja etu Balmuir-verkkokauppaan

Olen todellinen kotikissa sunnuntaisin, erityisesti syksyisin. Haahuilen liian isoissa villasukissa Frank Sinatra taustalla. Burgundinpata hautuu uunissa, tunti vaihtuu toiseen, akut latautuvat.

homevialaura_3658

Burgundinpadan kyytipoikana on espanjalainen biodynaamisesti tuotettu Matsu El Picaro -punkku. Oiva syysviini, maanläheinen ja lämmin. Sanoin juuri miehelle, että jos olisin graafikko, haluaisin suunnitella viinipullojen etikettejä. Tässä on mielestäni onnistuttu luomaan mieleenpainuva, tuotteen luonteeseen mainiosti sopiva ilme. Sain viinin maisteltavaksi blogin kautta.

homevialaura_3589

Iittalan Sarpaneva-pata tullut meille aikoinaan anoppilasta heidän lehtitilauksensa seurauksena – paras kylkiäinen ikinä. Pellavainen lautasliina sävyssä Linen on Balmuirin, samaista löytyy myös keittiöpyyhkeenä.

homevialaura_3621

Piti mainitsemani tästä myöhemmin, mutta mitä sitä pidättelemään, kun tuotteet ovat jo nyt herättäneet paljon kyselyjä ja kiinnostusta blogissa ja Instassa. homevialauran lukijoina saatte -20 % Balmuir-verkkokaupassa koodilla Laura20 vuoden loppuun asti. Hyvää shoppailua ja kertokaa sitten löydöistänne!

Ylpeänä esitän: uusi yhteistyö

Tajusin vasta, että pidän syys- ja lokakuusta todella paljon. Ilma on kuulas, ruska kaunista. Kalenteri ja lämpömittari antavat jo luvan villasukkien, punaviinin ja kynttilöiden pyhälle kotihengailun kolminaisuudelle.

homevialaura_3104

Toisaalta mieli tekee ulos, kun maamme suurin vitsaus, loska, ei vielä kiusaa, kerrospukeutuminen ei kata viisiä villahousuja ja maailma on toistaiseksi rauhoitettu jouluhössötykseltä.

homevialaura_3177

Tämän syksyn eduksi lukeutuu myös mieluisin mahdollinen yhteistyö. Ehkä muistattekin, että olen sanonut olevani erään ulkomaiselta vaikuttavan kotimaisen brändin suuri fani?

homevialaura_3081

Että jaan täysin tämän brändin estetiikkakäsityksen neutraaleista väreistä ja parhaista materiaaleista, kuten kashmirista, nahasta, pellavasta? Että ihailen yrittäjyyttä, jossa brändiä rakennetaan suuren maailman tyyliin ihan jokaiseen yksityiskohtaan huolella paneutuen, tuotannon eettisyys huomioiden?

homevialaura_3162

Kyseessä on tietysti Balmuir. Tuotteiden ylellisyydestä huolimatta rempseämpää tekemisen meininkiä saa etsiä. Balmuirin taustalla on yhdessä miehensä kanssa Heidi Jaara, välitön hersyvästi naurava oululainen. Vaatimattomat yrittäjät eivät turhaan paukuttele henkseleitään, vaikka voisivat: kuinka monen muun suomalaisbrändin tuotteita myydään maailman parhaissa tavarataloissa ja tilataan Ruotsin kuningashuoneelle?

homevialaura_3070

Ensimmäisessä postauksessa näkyy täydellisesti syksyyn sopiva kashmirvillainen sand-sävyinen Highland-huivi, jonka sain valita yhteistyön tiimoilta. Luvassa on tietysti myös sisustuspostauksia – ja jotain kivaa teillekin.

Iittala-blogihaaste: paras sisustuskuva

Tänään oli kalenterissa erityisen mieluisa sunnuntaiaamupäivä, kun kokoonnuimme pienellä porukalla Iittala-brunssille syksyn sisustusuutuuksia koskevan kampanjan päätteeksi.

homevialaura_2841

Kampanjan varsinaiset yhteistyöblogit Divaaniblogeista stailasivat kotiinsa kaikkia Iittalan tämän syksyn sisustusuutuuksia, me ystäväblogit Iittala Aitio -tuotetta.

homevialaura_2856

Herkuttelun päätteeksi brunssilla julistettiin kaksi kuvaa, jotka Aition suunnitellut tanskalainen muotoilija Cecilie Manz oli valinnut stailaushaasteesta suosikeikseen. Pääyhteistyöblogien kategoriassa voitti Kettukarkin tämä kuva ja ystäväblogien kategoriassa – no mää tällä kuvalla.

homevialaura_2897

Olen todella otettu, koska kaikki kuvat olivat hurjan hienoja. Tämä on tällainen iso hetki pienen sisustusbloggaajan elämässä. Toivottavasti ei mene ihan Oscar-puheeksi, mutta kiitos Iittala, Cecilie Manz ja ystäväblogiksi minut kutsunut Char and the city. Kiitos myös huippumukavasta seurasta Valkoinen Harmaja, Modernisti Kodikas, Cozy home ja Kettukarkki, jolle lisäksi onnittelut!

homevialaura_2834

Brunssi pidettiin Erottajalla Kontoret-tilassa, joka on sisustettu Iittala-tuotteilla. Haluan vinkata konseptista pääkaupunkiseudulla liikkuville työläisille: Kontoretista voi kuka vain varata tilan etätyö- tai kokoustarpeisiin – ja viihtyisän tilan voikin.

homevialaura_2862

Toinen vinkki: suosittelen Sandron safkaa, josta antimet brunssin notkuviin pöytiin oli tilattu. Kolmannen linjan ravintolan lisäksi Sandro avaa toisen pisteen Eiraan. Erinomaista kasvispainotteista ruokaa ja Helsingin parhaita brunsseja, sanoisin.

LKOP

homevialaura_1330

LKOP, Luojan kiitos on perjantai. Se tarkoittaa kokkausta, viinilasillista ja kukkia. Mietinpä tässä, miten onnekkaita ovat he, jotka voivat kerätä leikkokukkansa omalta pihalta. Ja viedä sellaisia tuliaisiksi, kuten meidän keittiöön. Kyseessä on syyshortensia, luulisin.

homevialaura_1278
homevialaura_6531

Sain blogin kautta maisteltavaksi luomuna viljellyt, eettisesti tuotetut ja Reilun kaupan periaatteita noudattavat Live-a-Little-viinit. Tässä lasissa on kivan raikas Wildly Wicked White -valkkari. Live-a-Little on osuva nimi ainakin tälle elämästä nauttijalle, joka ei tunne kieltosanoja, jos joku tarjoaa hyvää suupalaa tai lasillista.

homevialaura_1298

Perjantai tarkoittaa myös Habitare-viikonloppua. Kiersin messut nopeasti keskiviikkoiltana ja ajattelin aluksi mennä uudestaan ajan kanssa, mutta jätänkin varmaan väliin. Instagram-kamut kyllä jakavat kiinnostavia muotoilu-uutuuksia, mutta miksi itse näin pääasiassa vain samaa vanhaa ja Jyskin järkyttäviä Eames-tuolikopioita? Tämän tuoliepisodin otin tietysti henkilökohtaisena loukkauksena.

Syksyiset blogipohdinnat

Taidan olla teille pahoittelut velkaa: tämä on neljäs postaus elokuussa, kesällä en tehnyt juuri yhtäkään. Jos olen ihan rehellinen, passiivisuudella on syynsä. Kuukauden kesäloman ja aika tasan kaksi vuotta blogin perustamisen jälkeen ajattelin ensimmäistä kertaa, jatkanko homevialaura.comin kanssa. Pystynkö enää ammentamaan inspiraatiota 66 neliöstä kolmen asumisvuoden jälkeen. Jaksanko ja haluanko enää käyttää tunteja blogipostauksiin, kun saman sisällön voi jakaa minuutissa Instagramissa.

homevialaura_8891

Toisaalta ajatus, että luopuisin kanavasta, jonka kautta voin kaikista monipuolisimmin toteuttaa itseäni, kehittyä kirjoittajana ja kuvaajana, ei tuntunut helpolta päätökseltä sekään. Jokatiistaisesta kello seitsemän zumbasta voi olla helppo luopua, mutta ei kokonaisesta intohimosta ja elämäntavasta. Sisustus, lifestyle, luovuus ja visuaalisuus liittyvät kaikki myös urahaaveisiini.

homevialaura_9723

Ilmeisesti päänsisäinen turhautumiseni oli sitä luokkaa, ettei se jäänyt universumiltakaan huomaamatta. Ystävällisten voimien myötävaikutuksesta tuntuu, että edessä on nyt uusia, innostavia mahdollisuuksia.

homevialaura_8897

Odotan kauhulla syksyn pimeneviä kuvauspäiviä halpisjärkkärini kanssa, mutta silti koen, että alan nyt tavoittaa blogin kanssa sen kaivatun inspiraation, motivaation ja uuden alku -fiiliksen.

homevialaura_4400

Edessä on ryhtiliike monen asian suhteen, uusi blogipohja kaipaa vielä viilaamista, sadat kuvat ovat koneella sikin sokin ja niin edelleen. Ajatukseni on myös vihdoin viimeistellä pikkuhuoneen työpiste, jotta tilaa tulisi oikeasti käytettyä. Uskon, että koneella istuminen tuntuu ryhdikkäämmältä omalla työpisteellä kuin selkä väärässä sohvalla tai pasta-annoksen jälkeen samassa ruokapöydässä.

Tällaisissa tunnelmissa päätän elokuun. Kiitos, että luette blogiani!

Ja niin koitti arki

homevialaura_0821_4
Arki on alkanut ja ajattelin tulla ihmettelemään elämää varovaisesti myös blogin puolelle.

Kun on neljä viikkoa rinkka selässä tai weekender olalla ympäri mökkejä, saaristoja ja ulkomaita, mielessä on kaikkea muuta kuin sisustaminen. Koti on ainoastaan toiminut paikkana, jonka pölyisiin nurkkiin olen pelmahtanut surffitukassa ja varpaat hiekassa, purkanut tavarat, pessyt pyykit ja pakannut taas uudestaan.

Fyysinen poissaolo arjen ympyröistä on tehnyt niin hyvää kuin kuvitella saattaa. Niin paatunut sisustaja en ole, ettenkö osaisi, ja haluaisi, joskus ottaa etäisyyttä joka ikisestä julisteesta ja tyynyliinasta. Mutta vaikka oman kodin laittaminen ei ole heinäkuussa kiinnostanutkaan, piknikillä täytyi tietenkin hifistellä ja puistoon kiikuttaa kaikki raitapilleistä Alessin tarjoiluvateihin Dean&DeLuca-kassissa.

Syksyinen uuden alku -fiilis tulee varmasti kun on tullakseen ja toivottavasti bloggausinto sen myötä. Ehkä toinen auringosta päivettynyt, hyttysen syömä, helteestä turvonnut jalkani on vielä kesälomalla.

Charles Eames sen sanoi

homevialaura_6779Details are not details, they make the design on osuva lause Charles Eamesin suusta.

Ilman piparireunuksia sekä kaunista visuaalista ilmettä ja pakkaussuunnittelua tässäkin olisi vain tuiki tavalliset mustat bikinit ja läjä yhdentekeviä kosmetiikkapurnukoita.

homevialauran pieni matkaopas Pariisiin

Tänä sateisena sunnuntaina haluan jakaa teille omat Pariisi-tärppini. Metropolissa on loputtomasti nähtävää, eli luonnollisesti tämä ei ole joka makuun sopiva kaiken kattava matkaopas, vaan oma näkökulmani kaupunkiin.

homevialaura_7680

Parhaimmat kaupunkiosat kiertelyyn ja fiilistelyyn ovat mielestäni Le Marais (3. ja 4. ar.) ja Saint-Germain-des-Prés (6. arr.). Molemmista löytyy viehättäviä kujia, kortteleita, kahviloita, putiikkeja, aukioita ja puistoja, mutta sopivan erilaisissa tunnelmissa.

homevialaura_7831
homevialaura_7846
homevialaura_7805

Saint-Germain-des-Prés edustaa klassista ja fiiniä Pariisia. Tässä 6. kaupunginosassa kannattaa lepuuttaa jalkojaan Jardin du Luxembourg -puistossa ja vierailla viereisen 7. kaupunginosan laidalla Pariisin vanhimmassa tavaratalossa, Le Bon Marchéssa. Le Bon Marché on toisella puolella Seineä sijaitsevia tavarataloja, Galeries Lafayettea ja Printempsiä rauhallisempi ja tunnelmallisempi, ja kätkee sisälleen sykähdyttävän ruokahallin, La Grande Épicerien.

homevialaura_7703homevialaura_Hugo_Victor

Le Bon Marché -tavaratalon lähellä on toinen helmi, herkkupuoti, jota suosittelen vaihtoehdoksi pikkusievälle Laduréelle. Hugo & Victor edustaa tälle esteetikolle kauneinta mahdollista mustavalkoista brändäystä ja ansaitsee tuliaisten osalta ihan oman postauksensa. En olisi löytänyt puotiin ilman ihanaa matkaopastani, Avec Sofiéta, jonka kanssa jaksoimme ihastella loppuun asti mietittyjä yksityiskohtia ja omaa luokkaansa olevia herkkuja. Toinen omaan makuuni vetoava herkkupuoti on Pierre Hermé (6. arr.).

homevialaura_8021
homevialaura_8040

Trendikkään ja rennon Le Marais -alueen must-kohde on ansaittuun maineeseen noussut lifestyle-konseptiliike merci. Shoppailun lomassa kannattaa nauttia lounas liikkeen ulkokahvilassa ja kahvit liikkeen Used Book Café -kirjakahvilassa.

homevialaura_8071
homevialaura_8053

Le Maraisin puistomainen aukio Place des Vosges tarjoaa parhaat puitteet tauolle, kun viereisestä Amorinosta hakee vielä annoksen erinomaista gelatoa siestan seuraksi. Le Maraisista löytyy myös yksi pyhiinvaelluspaikoistani, pariisilaisen diptyquen liike.

homevialaura_7688

Lyhyellä lomalla en ole se, joka jonottaa museoihin. Saman ajan ja rahan käytän mieluummin toisenlaisiin elämyksiin, kuten (ylihintaisiin) lounaisiin paikoissa, jotka on konseptoitu kiinnostavasti, joissa on elämää ja joista on tullut jonkin sortin ilmiöitä.

homevialaura_7789
homevialaura_7775
homevialaura_7771

Ralph’s on Ralph Laurenin vaikuttavan lippulaivamyymälän yhteydessä oleva ravintola (6. arr). Idylliselle sisäpihalle kannattaa tehdä pöytävaraus, mutta lounas sisälläkin on puitteiltaan ikumuistoinen. French sophistication meets casual American -yhdistelmä on hurmaava.

homevialaura_8367homevialaura_hotel_costes1
homevialaura_8362

Toinen paikka, jossa halusin ehdottomasti lounastaa, on Hôtel Costes (1. arr.), joka ei ole mikä tahansa majoitusliike, vaan hotellin, ravintolan, baarin, tuoksujen, ruusujen ja musiikin lifestyle-kokonaisuus. Myös tämä ravintola sijaitsee valoisalla sisäpihalla, mutta sisällä, punaisen satiinin katveessa, on sitäkin hämyisempää. Hotellin lounge-kokoelmat, joita olen kuunnellut vuosia, heräsivät todella henkiin Rue St. Honorélla.

homevialaura_7728homevialaura_antiikkimarkkinat

Viimeiseksi suosittelen eksymään pariisilaisille antiikki- ja taidemarkkinoille. Tunnelma, joka rakentuu pariisilaismummojen vanhojen Chanel-helmien ja Hermès-huivien ympärille, on vertaansa vailla.

Päivän sisustusuutiset ja -kuvat

homevialaura_5699
homevialaura_4369
homevialaura_8391
Luitteko tekin tänään sisustusuutisen Hesarista? Habitat tulee rytinällä Suomeen ja avaa ensimmäisen liikkeensä syksyllä Makkarataloon. Stokkallahan heillä olikin aikaisemmin osasto, mutta se ei missään määrin tehnyt oikeutta ketjulle. Kävin viimeksi Habitatissa Pariisissa tasan viikko sitten ja siksi putiikki on tuoreessa muistissa. Odotan innolla ja mielenkiinnolla Habitatin uutta Suomen-yritystä. Kuvat ovat niitä näitä: muutama otos lauantain päätteeksi.

Postikortteja Pariisista

 

homevialaura_8017homevialaura_8332
homevialaura_8247
homevialaura_8379
homevialaura_7980
homevialaura_8088
homevialaura_8007
homevialaura_8308
homevialaura_7954
homevialaura_7677
homevialaura_7692
homevialaura_7809
Terveisiä Pariisista! Juhannus aurinkoisen Seinen rannalla vaihtui sateisen harmaaseen työmaanantaihin. Tuntuu, ettei välissä ollut vain kolmen tunnin lentomatka, vaan teleporttaus universumista toiseen.

En halua kääntää veistä kylmässä kotimaassa värjötelleiden haavassa, mutta keskikesä Pariisissa oli kliseisen ihana ja ällöttävän onnellinen. Tiedän, että kaupunki osaa olla myös oikukas, mutta tällä reissulla, elämäni toisella Pariisi-visiitillä, kaupunki todella tarjosi parastaan.

Kun puputtaa croissanteja katukahvilassa, katselee Vespalla ohi kiitäviä paikallisia, torkahtaa papparaisten kanssa puistoon, seuraa kylmä rosee kädessä naapuribaarin kisakatsomoon karkaavia tarjoilijoita ja kuuntelee Pharrel Williamsin Happya lähikorttelin katubileissä, sitä todella tuntee elävänsä.

Lienee turha mainita, että myös sisustajan silmä lepäsi Pariisissa. Erityisesti pariisilaiset lattiat – kalanruotoparketit ja shakkilaatat – ovat omaan makuuni kauneinta, millä astella. Näiden tunnelmien ja postikorttien lisäksi palaan myöhemmin erikseen muutamiin Pariisi-tärppeihin ja ostoksiin.

Mama’s old Mulberrys

Kuvan Mulberryissä on muistoja pitkän ajan takaa. 90-luvun alussa hörötin näille, äidin maailman noloimmille laseille. Nyt? Pyöreäsankaiset tortoise-kuosiset lasit ovat kaikkien huulilla – tai nenillä. Elämän kiertokulku.

homevialaura_6798

Omin lasit äidin kaapista jo vuosia sitten, mutta en ole voinut käyttää niitä, koska ne painavat ohimoilta. Sangat on toivottavasti mahdollista säätää, tänä kesänä kiikutan lasit optikolle.

Tällaiset ovat nykyään harvinaisia aarteita. Merkkien laatu on laskenut vuosikymmenien saatossa niin, että vaikka hinnan puolesta luulisi ostavansa äidiltä tyttärelle -tavaraa, totuus on monesti toinen.

homevialaura_6826

Myös arvostus tavaraa kohtaan on muuttunut. Joka toisella nuorella on nykyään arvokas merkkilaukku. Ostos perustellaan klassikkoleimalla ja sillä, että laukku palvelee lopun elämää. Kuitenkin jo vuoden parin päästä sama veska on Huuto.netissä ja uusi kiikarissa.

homevialaura_6838

Elämän kiertokulkua kai sekin. En arvostele laukun ostamista, mutta naivi suhtautuminen särähtää tässä asiassa vanhanaikaiseen korvaani. Muutos on väistämättä vaikuttanut omiin mielikuviini. Monet merkit, tuotteet ja kuosit, jotka aikoinaan edustivat tyylikkään töölöläismummon tai pariisilaisleidin arvokkuutta, edustavat nyt aivan päinvastaista. Asioita, joita on luullut tavoittelevansa, huomaa nyt välttelevänsä.

homevialaura_6846

Tietysti haaveilen klassisena pukeutujana klassikkoasusteista, se on päivänselvä. Ostopäätöksessä ei vain painaisi enää pelkkä raha, vaan liuta muitakin syitä. Haluanko kuulua muiden brändiä käyttävien joukkoon? Voisinko oikeasti luottaa hinnan tuomaan laatuun ja oman makuni pysyvyyteen?

Juuri nyt tuntuu hyvältä omistaa, ei Mulberryn Alexa eikä Bayswater, vaan äidin vuosikymmeniä vanhat lasit.

Muutoksia

Olen kirjoittanut homevialaura-blogia kohta kaksi vuotta, tosin ensiajat haparoiden, kokeillen ja keskittyen siihen, ettei kukaan vain löytäisi sivuille. Joka tapauksessa takana on, jos nyt ei pitkä, niin ainakin jonkunmoinen matka tässä osoitteessa.

En ole vielä kertaakaan ajatellut blogin lopettamista, niin tärkeä omasta prokkiksesta on tullut. Silti tulee se hetki, kun asioihin kaipaa muutosta. Ehkä taukoa tai etäisyyttä, tai vähintään uutta alkua ja näkökulmaa.

Siksi päätin uusia täysin ulkoasun. Uusi blogipohja on visuaalisempi, kuvapainotteisempi. Olen vastustanut pohjia, jossa jutut täytyy klikata yksitellen auki, mutta näin vain söin sanani ja join lasin kuohuvaa päälle.

Blogin ydin pysyy samana: kirjoitan enimmäkseen modernin klassisesta sisustuksestamme. Kolme huonetta ja keittiö ei kuitenkaan yksin tarjoa loputtomasti ammennettavaa ja inspiroidun monesta muustakin asiasta. Siksi ajattelin jatkossa poimia mukaan muitakin elämän parhaita paloja ja kauniita yksityiskohtia.

Onko tässä nyt sitten pakko sanoa se klisee: homevialaura on edelleen sisustusblogi, mutta vähän enemmän myös lifestyleblogi. Ja ehkä valokuvablogi, jonkinlainen leikekirja ja moodboard.

Mitään sillisalaattia en tästä silti tee, mutta pyristelen irti rajoituksista. Jos mieleni tekee käsitellä tyyliä, en enää ajattele, etten voi, koska kyseinen pala puuvillaa ei ole tyynyn, vaan kirjoittajan ympärillä. Yritän myös madaltaa kynnystä blogata ja tehdä useammin kevyempiä, välillä vain yhden kuvan postauksia.

Uuden linjan löytyminen ja blogipohjan viimeisteleminen voi ottaa aikaa (kuten näette toistaiseksi tyhjistä etusivun ruuduista). Viimeistelen, kuulostelen ja ihmettelen tätä nyt itsekin. Teiltä toivon kärsivällisyyttä ja palautetta siitä, mitä ajatuksia muutos alkaa herättää.

Kiitos kun olette matkassa ja tervetuloa toiselle kierrokselle!

Pariisilainen tyyli

homevialaura_pariisi01
homevialaura_pariisi02
homevialaura_pariisi03
homevialaura_pariisi04
homevialaura_pariisi05
homevialaura_pariisi06
Täällä on ajatukset patonkien, ballerinojen ja baskerien kaupungissa. Olen käynyt Pariisissa kerran vuonna 2006. Talvi oli juuri taittumassa kevääksi. Ensimmäisenä iltana kevyt lumipeite satoi Montmartreen, seuraavana aamuna aurinko porotti kuiville kaduille. Olen siitä asti tiennyt, että palaan.

Juhannuksena minä ja Pariisi kohtaamme uudestaan – ja mies kolmantena pyöränä. Pöydällä on kaksi kirjaa, aina pakollinen ostos Mondon opas, sekä Parisian Chic: A Style Guide by Ines de la Fressange. Siinä, missä Lauren Conradin oppaat tuntuvat itselle liian amerikkalaisilta ja nuorisolle suunnatuilta (ai kamala, olen todella kolmekymppinen), Ineksen kanssa puhumme jokaisesta asiasta samaa kieltä trenssin yhdistämisestä miestenkellojen lainaamiseen ja legginssien kieltämiseen.

Tyylin lisäksi kirja käsittelee pariisittaren, joka on yhtälailla mielentila kuin merkintä syntymätodistuksessa, kauneusrutiineja sekä kotia. Sisustamisessa Ines suosii tavaroiden järjestelmällistä organisoimista Mujin laatikoihin ja kannustaa kehystämään kauniita mainoksia. Oui! I told you so.

Kyseessä on tyylikirja, mutta myös matkaopas: iso osa on omistettu Pariisi-tärpeille. Täydelliset 240 sivua kahvikupin tai viinilasin kylkeen. Itselleni fiilistely on niin iso osa matkaa, etten tiedä, osaisinko koskaan valita äkkilähtöä. Tulisi kiire pinnata taulu täyteen kolmen tunnin lentomatkalla.

Vappu iisi kuin sunnuntaiaamu

homevialaura_5231
homevialaura_5317
homevialaura_5332
homevialaura_5356
homevialaura_5318
homevialaura_5237
Hauskaa vappua!

Laahustan kotona ja lasken, kuinka monta valovuotta on tällä hetkellä minun ja näpsäköihin kukkamekkoihin pukeutuneiden juhlattarien välillä, joiden hiukset on kiharrettu synkkaan serpentiinin kanssa. Monta.

En ole vieläkään flunssan jälkeen voimissani, joten peruimme menot ja vietämme kotona kalsarivappua. Tänään on siis meille tuiki tavallinen torstai sunnuntaiherkuilla, pitkillä yöunilla ja kahvisantsikierroksilla.

Olisin ollut harmissani, jos juuri tämä vappu olisi ollut se gregoriaanisen ajanlaskun ainoa, kun Suomessa on oikeasti piknik-kelit. Tai, jos harrastaisin skumpan juomista ja hyvin syömistä vain kalenteriin merkittyinä pyhäpäivinä. Mutta koska näin ei ole, juuri nyt kahden sunnuntain viikko tuntuu itse asiassa oikein hyvältä.

Meille muuttanut, iloisesti hunajapurkkia kohti leijaileva tyyppi pitää kuitenkin huolen siitä, ettei tässäkään kodissa ihan täysin ilman vappufiiliksiä olla. Sisustuskoira tosin vain murisee katonrajan kummajaiselle.

#arkihaaste

homevialaura_5051
Voihan #arkihaaste ja arjen haasteet. Sain itsekin huvittavaa kohua herättäneen haasteen (kiitos!), mutta suoraan sanoen ei paljoa huvita raportoida tämän viikon nenäliinoja, teekuppeja ja päälle kaatuvia seiniä. Eikä myöskään sitä fiilistä, kun kuulin, että hammaskalustoni joutuu pian isompaan operaatioon.

Vaikka inhoan tekopirteyttä, yltiöpositiivisuutta ja ajatusta siitä, että hyvinvointivaltion ihmisellä ei voi olla skeida päivä tai asiat huonosti – koska onhan meillä ruokaa kaapissa ja katto pään päällä – peräänkuulutan aina suhteellisuudentajua. Totta, joudun kalliisiin ja kivuliaisiin toimenpiteisiin, mutta miten onnekas olen, että minun vaivani ovat hoidettavissa. Näin ei ole kaikilla ja sen muistan tuolijorinoideni keskellä joka päivä.

Miten tämä liittyy sisustusblogiin tai koukuissa roikkuviin viimeaikaisiin vaatelöytöihin, Filippa K -mekkoon ja COS-paitaan, ei yhtään mitenkään (paitsi ehkä niin, että sisustan ja pukeudun samalla lailla). Mutta olkoon tämä minun tapani toteuttaa haaste ja muistuttaa oikean asenteen tärkeydestä – ennen kaikkea itseäni.