Kuvauksista ja kuvaamisesta

Saimme vähän aikaa sitten kunniavieraita kotiin: Mrs. Jones -blogista tutun sisustustoimittaja Jonna Kivilahden ja valokuvaaja Krista Keltasen. Kotimme kuvattiin lehteen ensimmäistä kertaa ikinä ja siksi annoin erityisen mielelläni kodin nimenomaan näiden arvostamieni ammattilaisten käsiin. Päivä, joka onneksemme oli kerrankin aurinkoinen, sujui mahdottoman rennosti. Kaukana on ne päivät, kun kodit stailattiin miljoonilla kuvauslainoilla. Kotimme sai olla juuri sellainen, kun se oli. Krista ikuisti mieluisiaan kuvakulmia ja me Jonnan kanssa höpisimme kahvikupit kädessä.

Ei ole varmaan vaikea arvata, kuka varasti mukavana kuvauspäivänä show’n. Emme ennättäneet tehdä valtavaa suursiivousta, mutta siitä pidimme huolen, että Onni ehti ennen kuvauksia salonkiin. Sisustuskoirasta voi myös nykyään käyttää nimeä Edustuskoira. En vielä tiedä, mihin lehteen ja milloin juttu tulee, mutta lupaan sitten kertoa teille (ehkä se onkin sisustuslehden sijaan Koiramme-lehti tai kai maailmalta löytyy joku House & Poodles).

Kristan vaivatonta työskentelyä ei voinut kuin ihailla. Kuvaus on ollut viime aikoina mielessä itsellänikin. Kuvaan edelleen vuosia vanhalla Canon 1100D -järkkärin kittilinssillä, mikä on todella kaukana kollegojen kalustosta. Olen yllättänyt itsenikin tällä sinnittelyllä.

Taannoisen Pariisin messumatkan pelasti onneksi Canon, joka ystävällisesti lainasi epätoivoiselle bloggaajalle Canon EF 16-35mm f/2.8L L II USM -objektiivia pika-aikataululla. Kiitos vielä! Huippulaatuisen objektiivinen lainaaminen on kuin pääsisi treffeille Ryan Goslingin kanssa. Upeasta seurasta yrittää nauttia täysillä sen hetken, vaikka koko ajan tiedostaa, ettei seuralaista ole mahdollisuutta pitää. L-sarjan objektiivi on valitettavasti yli oman budjettini, mutta löydän varmasti Canon-kaverin edullisemmastakin hintaluokasta. Nyt vihdoin alan ymmärtää, mitä ylipäätään objektiivilta haluan.

Jos kiitän itseäni objektiivin osalta sinnikkyydestä, niin jalustan laiminlyömisestä sätin. Nurkissani on kuukausia pölyttynyt ratkaisu parempien kuvien ottamiseen ja nyt vasta otan sen käyttöön. Koin muka jalustan käytön vaivalloiseksi, mutta sekö ei ole vaivalloista, että joutuu ottamaan saman kuvan tuhat kertaa ja siltikin paras versio on tärähtänyt, koska Suomen pimeys. Vielä kun löydän lähiaikoina itselleni sen oikean objektiivin, niin tukevan jalustan ja lisääntyvän luonnonvalon kanssa kuvaaminenhan voi taas pian olla tuskatonta, etten jopa sanoisi kivaa.

Makuuhuoneen viimeistelty sisustus

Pari postausta sitten näitte vilaukselta makuuhuoneen uudet hapsutyynyt, ne ovat Stockmann Decor -pellavatyynynpäälliset. Jemmassa on toisetkin kivat pellavaiset vaihtotyynynpäälliset, kuvaan ne teille myöhemmin.

Makuuhuoneessa on tapahtunut muutakin, sisustus on vihdoin viimeistelty. Haluan pitää makuuhuoneen todella harmonisena ja minimalistisena. Kun tavaraa on vähän, sillä on entistä suurempi merkitys, mitä tavarat ovat.

Viime vuoden lopussa tilasin vihdoin Bemzin Loose Fit Urban -helmalakanan sänkyyn. Kolusin kaikki vaihtoehdot, mutta mistään muualta ei löytynyt valkoista, suoraa, pellavaista, yli 50 cm korkeaa helmalakanaa. Ja ehkä ihan hyvä, että ei löytynyt, sillä Bemz oli koko ajan se mieluisin vaihtoehto. Hinta vain kirpaisi, mutta toisaalta haluan nykyään elää kerralla kunnollista -periaatteen mukaan.

Olen todella tyytyväinen Bemz-helmalakanaan, koska siinä on Gervasonin Ghost-tuolin tapaan ommeltu saumat ulkopuolelle (tätä ominaisuutta ei varsinkaan ollut missään muussa helmalakanassa ja se on yksityiskohdista suosikkejani). Helmalakana toden totta viimeisteli IKEA-sängyn juuri niin kuin oli tarkoituskin. Sellaisenaan pelkkä runkopatja jaloilla näytti koko ajan keskeneräiseltä ja karulta. Yli kolme vuotta sitä jo katseltiinkin.

Opin myös petaamaan peitot rennommin niin, että helmat roikkuvat laidan yli. Nyt aikaisemmat petaukset näyttävät todella kököltä, enkä tajua, mikä aivopieru aikaisempi petaustapa oli. Tästä lähtien käytän entistä vähemmän päiväpeittoa: en kisko sitä sängyn päälle edes pyhänä. Mitä sitä maailman ihanimpia petivaatteita, yksivärisiä pellavalakanoita, peittämään.

Tämän vuoden puolelle jäi makuuhuoneen viimeistelyprojektissa uudet yöpöydän valaisimet, ne Artemiden Tolomeot, joista haaveilin pitkään. Meidän Tolomeo-koko on Micro, mutta tarkkasilmäinen saattaa huomata ensimmäisestä kuvasta, että oikealla pöydällä oli kuvanottohetkellä isompi Tolomeo. Ostin valaisimet Zarrosta Fredalta ja koska toisen Micro-koon toimitus viivästyi, ystävälliset zarrolaiset lainasivat meille siksi aikaa isompaa. Zarrossa oli taas muutenkin niin paljon kaikkea kivaa, että sain kaksin käsin hillitä itseäni.

Yöpöydät ovat vanhat tutut Kartellin Jollyt ja mustat nahkarahit löytö Don Goffosta. Taulukollaasi on tehty Esprit-kuvaston sivuista ja Clas Ohlsonin kehyksistä. Lukemiset on koreissa sängyn alla. Myös Onnin harmaa peti on näissä kuvissa sängyn alla, mutta yleensä se on sängyn vasemmalla puolella. Ei sillä, että hänen korkeutensa nukkuisi missään muualla kuin ihmisten sängyssä.

Vinkki kevätkotiin

Kodin järjestys on aiheista lempilapseni ja olen juuri se ihminen, joka saa kiksit valkoisista säilytysratkaisuista. Erityisesti keväällä tulee tarve karsia kaikki turha ja laittaa kamat ojennukseen. Siksi ilahduin, kun sain tutustua Zinotiin. Kyseessä on kahden suomalaisnaisen yritys, jonka tuotemerkkejä ovat MAYN ja Musta5101. Jälkimmäisen bambukeittiörätit ovat meillä käytössä päivittäin (musta konepestävä tiskirätti, mikä arkinerouden huipentuma!). Uusi tuttavuus on MAYN-metallikorit, jotka nekin valmistetaan kotimaassa.

Sain korit ja saippuan blogiyhteistyön kautta Kettukarkki SHOPista, jota pitää Kettukarkki-blogista tuttu Maire. Tapasin Mairen ensi kertaa Iittala-brunssilla ja kun myöhemmin kuulin, että Maire oli laittanut oman verkkokaupan pystyyn, innostuin ja ilahduin saman tien hänen puolestaan. On inspiroivaa nähdä, miten kollegat toteuttavat omia juttujaan ja unelmiaan on kyseessä sitten kaupan perustaminen, kirjan kirjoittaminen tai vaikka tapahtuman luominen.

Lähdin mielelläni tekemään Mairen kanssa yhteistyötä ja kertomaan kivasta kamppiksesta: Kun tilaat mitkä tahansa kaksi MAYN-koria Kettukarkki SHOPista helmikuun loppuun 28.2. mennessä, saat kaupan päälle MAYN-minttu-kookos-käsisaippuan (arvo 16 euroa).

MAYN-koreja on saatavana valkoisena ja mustana kahdessa koossa: S (23x23x15cm) ja M (30x37x20cm). Kuvissa näkyvät ovat isompaa M-kokoa.

Keksin koreille heti tuhat käyttötarkoitusta: eteisessä voi säilöä pipot, vaatekaapissa sukat, lastenhuoneessa lelut, kodinhoitohuoneessa pesuaineet, suihkukaapissa kosmetiikat, keinutuolin vieressä lankakerät ja niin edelleen. Itse säilön koreissa lehtiä, koska niille ei tunnu olevan kodissamme koskaan liikaa säilytystilaa, sekä kasmirneuleita. Kori on oiva neuleille, joita ei saa roikottaa henkarissa, vaan joita pitää säilyttää ilmavasti viikattuna.

Käsisaippua tyylikkään mustalla pullolla on valmistettu Suomessa luontoystävällisistä raaka-aineista. Saippuassa on kosteuttavaa glyseriiniä ja huumaava mintun ja kookoksen tuoksu. Jotenkin näissä tuotteissa on kaiken kaikkiaan keväisen freessi fiilis, vaikka harmaasta ulkoilmasta ei voi sanoa samaa. Hyvää viikonloppushoppailua ja kevätsiivousintoilua Mairen kivassa Kettukarkki SHOPissa!

Jatkoa blogikoti-keskustelulle

Sohaisin viimeisen messupostauksen sivulauseessa aihetta blogikoti. Aihetta innostui käsittelemään Lady Mustavalkoinen ja Valkoinen Harmaja. Kiitos molemmille blogikamuille hyvistä jutuista! Koska aiheesta virisi keskustelu, haluan itsekin avata ajatuksiani tarkemmin ja oikaista mahdollisia väärinymmärryksiä.

Kodin sisustamisessa kaikista tärkeintä on, että asukkaat viihtyvät siellä ja kokevat sen näköisekseen. Millään muulla ei ole mitään väliä. Koti ei ole persoonallisuuden kilpajuoksu, vaan jokaisen oma, parhaaksi kokema tyyssija.

Kerron omasta kodista esimerkin. Meillä on ruokapöydän ääressä Eames DSR-tuolit, tutut monista sisustusblogeista ja -lehdistä. Tein oman päätökseni hankkia DSR:t rippikouluikäisenä. Kun vihdoin koitti se aikuisuuden aika, että itselläni oli mahdollisuus hankkia tuolit, oli niiden suosio kasvanut melkoisiin mittoihin. Olisin voinut hylätä blogituolit ja etsiä väkisin tilalle jotain persoonallisempaa, mutta se vaihtoehto ei käynyt mielessäkään. En välittänyt pätkän vertaa, oliko tuolit ”nähty” vai ei – ne olivat olleet omat unelmieni tuolit siitä lähtien, kun näin ne ensi kertaa ulkomaalaislehdessä. Moni on varmasti jättänyt samaiset DSR:t hankkimatta tuolin yleisyyden takia. Mutta ehkä ne eivät sitten olleet oikeat tuolit alunperinkään! Kyllästymistä voi käyttää myös oman sitoutuneisuuden mittarina.

Tässä tullaankin asian ytimeen, intohimoon ja intuitioon. Kaunein mahdollinen koti syntyy tuotteista, joita todella sydämessään rakastaa ja jotka herättävät itsessä tunteita. Silloin ei edes näe muiden koteja omalta visioltaan.

Mutta voinko itse sanoa hankkineeni kaiken tällä perusteella? Oikeastaan kaikki blogikliseet edustavat modernia tyyliä. Modernia tyyliä on  yksinkertaisesti helpointa suosia, koska se on pohjolassa eniten esillä. Niinä kertoina, kun olen uupunut etsimään sitä oikeaa, menettänyt kärsivällisyyteni tai sokaistunut joukkohurmiosta, helpointa on ollut klikata kotiin tunnistettava, muidenkin hyväksi havaitsema tuote. Kuitenkin puolet minusta on klassista sisustajaa ja tälle klassiselle sisustajalle olen jättänyt liian vähän tilaa.

Siksi pariisilaismessut avasivat silmäni. Muistin, miten pidänkään jykevistä huonekaluista, abstrakteista maalauksista, erikoisista veistoksista, etnisistä vivahteista, kuluneesta puusta ja antiikista. En vain ole suosinut Briggs Edward Solomon -tyyliä, koska sitä on vaivalloisempi Suomessa edustaa: tuotteet täytyy hankkia yleensä vaihtoehtoisia väyliä pitkin ja niitä täytyy metsästää. Kukaan skandinaavibloggaaja ei tarjoile niitä hopeavadilla.

Käytin aikaisemmassa postauksessa sanaa identiteettikriisi – sopi siinä hetkessä draamakuningattaren suuhun, mutta ei kuitenkaan oikeasti tähän yhteyteen. Kriisi on negatiivinen ilmaisu, kun enemmänkin koin saaneeni positiivisen valaistuksen ja muistutuksen oman tien yhä vahvemmasta kulkemisesta.

Toinen esimerkki meiltä on makuuhuoneen uudet tyynyt. En ole koskaan nähnyt niitä kenelläkään, vaikka merkki on Stockmann. Miten hälyttävää, että ensimmäinen spontaani ajatukseni rehellisyyden nimissä oli: onkohan tyynyt ollenkaan kivat, kun en ole koskaan nähnyt niitä missään blogissa, eihän niitä ole huolinut muutkaan! Samalla sekunnilla tajusin naurettavuuden ja päätin kuunnella sydäntäni: juuri hassut hapsutyynyt halusin makuuhuoneeseen ja miten hienoa, etten tiedä niitä olevan muilla. Mutta se, että jouduin ylipäätään käymään tämän keskustelun kertoi, että jonkunlainen liiallisen blogijoukkoajattelun raja oli omassa päässäni ylitetty.

Meillä ei ole blogikoti, eikä sitä ole kenelläkään muulla. On vain koteja, joissa jokaisessa on jotain persoonallista. Mutta silti aion itse olla jatkossa entistä harkitsevampi. Kun näen blogeissa suosiotaan kasvattavan tuotteen, vedän henkeä ja hetkeksi jarrut pohjaan. Kypsyttelen ja kyseenalaistan, hankinko tuotteen sellaisenaan, toteutanko tyylin omalla tavallani vai jätänkö väliin kokonaan ja ihailen vain muilla. En missään nimessä tule luopumaan rakkaista kliseistäni, Eames DSR -tuoleista, Hay Tray -pöydästä, Hay Loop -naulakosta ja My Guide To -julisteista, enkä varsinkaan lupaa, etten enää koskaan hanki yhtäkään blogihittiä.

Kannustan luottamaan omaan, joskus oudoltakin tuntuvaan intuitioon ja toisaalta seuraamaan rohkeasti bloggaajien jalanjälkiä, jos se tuntuu omalta. Sisustamisen intohimoiset harrastajat ovat mitä parhain porukka seulomaan massasta helmiä, auttamaan omassa päätöksenteossa ja säästämään etsijän aikaa. Jos tuote on monen bloggaajan mielestä ulkonäöltään ja hinta-laatusuhteeltaan hyvä, silloin se myös todennäköisesti sitä on. Eivät hitit ja tulevaisuuden klassikot tyhjästä synny.

Iloa ja inspiraatiota oman tyylin löytämiseen!

 

Kahvia ja sympatiaa ystävänpäivänä

Hyvää ystävänpäivää! Täällä helmikuun neljästoista alkaa kahvilla. Teen yhteistyötä Nespresson kanssa ja lupasin tänään kertoa ystävänpäivän ajatuksista. Kahvi ja ystävyys todella kulkevat käsi kädessä.

Viimeksi viime sunnuntaina sain ystävän kylään, iltapäiväkahville. Kohtaamisessa on ennen kaikkea kyse paljon muusta kuin kupillisesta kofeiinia. Ystävä sai kaivatun lepohetken muissa maisemissa lapsiperheen pyörteistä, minä sain odotetun vieraan ja piristystä sunnuntaihin. Puhuimme maailman halki, siinä vaahtosi niin suut kuin cappucinon maidotkin.

Mutta kun ystävyksinä on kaksi nautiskelijaa, ei ole ollenkaan sama, millainen juoma kädessä hyöryää. Ilahduin, kun ystäväni tilasi (juuri tätä verbiä käyttäen – kai meillä sitten todella on kotona kahvila) vielä toisen maitokahvin pestoleipien ja laskiaispullien kylkeen.

On mielestäni ajattelevaista vieraita kohtaan pitää kotona muutamia eri kahvimakuja, jotta jokainen voi valita mieleisensä. Mikäli Nespresso-maut eivät ole vieraalle tuttuja, teen yleensä jonkun varman, kuten Roman.

Kuumasta juomasta tulee jotenkin aina kotoisa, tervetullut olo. Ehkä siksi se symboloi niin hyvin ystävyyttäkin. Teetä ja sympatiaa vain tarjoillaan useimmin meidän kotonamme kahvin muodossa.

Myös Sisustuskoira sai omasta ystävästään iltapäiväkahviseuraa. Kun paristoista loppuu painimisen jälkeen virta, kaverukset antautuvat kuuntelemaan naisten juoruilua. Hännästä päätellen Onnin ystävällä on kyllä meno päällä paikalla ollessakin.

Balmuirin matkassa osa 3: Maison & Objet kokonaisuudessaan

Balmuirin matkassa -juttusarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa kerron, mitä tuntemuksia Maison & Objet yleisesti herätti – ja herättihän se. Olin henkisesti valmistautunut, että kyseessä on isot ja vaikutusvaltaiset sisustusmessut, mutta silti tapahtuma teki odotettua suuremman vaikutuksen. Niin suuren, että tammikuusta 2015 tuli jonkinlainen vedenjakaja. Tästä lähtien ajattelen ajanlaskuani sisustajana ennen ja jälkeen Maison & Objetin.

Pariisilaismessut pidetään kaksi kertaa vuodessa, tammikuussa ja syyskuussa, Nord Villepinte -messukeskuksessa lähellä Charles de Gaulle -lentokenttää. Maison & Objet on Milanon huonekalumessujen ohella Euroopan merkittävimpiä sisustustapahtumia, ja kävijäluvut nousevat kymmeniintuhansiin. Messukeskuksessa itseään voi ruokkia esimerkiksi Laduréen herkuilla.

Se, että yritysten on vaikea saada messuilta osasto, todella näkyy käytännössä. Jokaiseen messuosastoon oli panostettu, kaikilla oli kauniit esillepanot ja viimeistelty brändi-identiteetti. Osastoilla ei näkynyt merkitöntä Aasia-krääsää, eikä Habitaren tapaan Jyskin Eames-kopioita.

Pitkän linjan messukävijän mukaan Maison & Objetissa näkyy tällä hetkellä heikko taloudellinen tilanne, mutta ensikertalaisen on vaikea ymmärtää, mitä tekemistä laskusuhdanteella ja yli tuhannen neliömetrin hulppeilla messuosastoilla on keskenään.

Ylenpalttisimmat messuosastot olivat kuin kuninkaallisia asuntoja kristallikruunuineen, täytettyine leijonineen, paksuine silkkiverhoineen ja lukuisine huoneineen. Oli harpunsoittajaa ja kukkasista tehtyjä jättipupuja. Kuvat eivät missään määrin tee meiningille oikeutta. Seisoipa luksusosastojen edessä portsareitakin, Fendi Casan nyt ainakin.

Vaikka hulppeudella ei ole mitään tekemistä oman sisustamisen kanssa, koin sen kaikista kiinnostavimpina. Mitä överimpi, sitä parempi. Peruskamaa näkee kotonakin, mutta Pariisissa halusin käyttää ainutlaatuisen mahdollisuuden huimien toteutusten ällistelyyn.

Kahdeksaan halliin mahtui kaikkea maan ja taivaan väliltä, tietysti myös pienen pieniä osastoja. Ranskalaismessuilla kun oltiin, tyylillisesti pääroolia näytteli perinteinen klassisuus, sivuroolia skandinaaveille tuttu moderni keveys.

Oli inspiroivaa pitkästä aikaa ruokkia nimenomaan oman modernin klassisen sisustustyylin klassista puolta. Kova graafisuus alkoi tuntua vieraalta ja kierrellessä muistin, miten paljon pidänkään Pariisi kohtaa Manhattanin -tyylisestä klassisuudesta.

Erityisesti yhdestä asiasta messut avasivat silmät: nyt ymmärrän, mitä tarkoitetaan blogikodilla. En ole ennen ajattelut, että kotimme ovat samasta puusta veistettyjä, mutta maailman mittakaavassa, ovathan ne. Messujen valikoima konkretisoi sen, miten paljon markkinoilla on yksilöllisiä sisustustuotteita ja silti me pyörittelemme samoja Hayn sohvapöytiä ja IKEAn raitamattoja – minä mukaan lukien.

Messuilla iski siis identiteettikriisi. Tarve tehdä kodista jatkossa vielä persoonallisempi ja kerroksellisempi. Metsästää joukkoon aarteita, joita kellään muulla ei ole. Löytää entistä vahvemmin oma, erottuva tyyli.

Ilokseni törmäsin messuilla tuttuun ystävään, Iittalaan. Iittalalla oli kauniin raikas osasto heti kolmannen cook+design -hallin sisääntulossa. Harmikseni en mitenkään ehtinyt perimmäiseen kahdeksanteen now! design à vivre -halliin, jossa Suomea edustivat Johanna Gullichsen, Woodnotes ja Secto Design. Maison & Objet -kävijän onkin siinä mielessä alistuttava kohtaloonsa, että kaikkea ei vain mitenkään ehdi kerralla nähdä.

Kysyttekö seuraavaksi, mikä on messujen mukaan seuraava sisustustrendi? Jos joku pystyy antamaan valtavasta kokonaisuudesta yhteenvedon, kyse on jo yliluonnollisista kyvyistä. Toki voisin itsekin viisastella, että ”messuilla näkyi pastelleja ja metalleja”, mutta se ei ole trendiennustus, vaan jo olemassa olevan toteamus, ja vain murto-osa totuutta. Voisin yhtä lailla sanoa, että jos messuihin on uskominen, nyt tulee siirtomaatyyli.

Valtava kiitos vielä Balmuirille, että sain nähdä heidän matkassaan jokaisen sisustajan unelman, Maison & Objetin, ja iso kiitos teille, kun olette tykänneet lukea messukertomuksia. Juttusarjan ensimmäinen ja toinen osa on luettavissa erillisinä blogipostauksina.

Balmuirin matkassa osa 2: Maison & Objet

Balmuirin matkassa -juttusarjan ensimmäisessä osassa raportoin, millaista on suomalaisbrändin maailmanvalloitus Pariisin Who’s Next ja Premiere Classe -muotimessuilla. Nyt jatketaan Balmuirin matkassa Maison & Objet -sisustusmessuille.

Pariisin Maison & Objet on Euroopan merkittävimpiä ammattilaisten sisustustapahtumia Milanon huonekalumessujen ohella. Maison & Objetissa yritykset lanseeraavat uutuuksiaan sekä esittelevät ja myyvät mallistojaan kahdeksassa valtavassa hallissa.

Balmuirilla oli tällä kertaa esiteltävänään lukuisia sisustusuutuuksia, kuten huonetuoksuja, kroko- ja strutsinnahkakuvioituja tuotteita, uusi lakanamallisto sekä merihenkisiä Jersey-juuttilyhtyjä. Vasta messuosastolla näkee, kuinka laaja Balmuirin koko ajan kasvava tuotevalikoima on.

Balmuirin myyjät valmistautuvat messuille soittelemalla asiakkaille ympäri maailman ja sopimalla tapaamisia paikan päälle. Kaikki maat eivät käy lainkaan messuilla, heidän kanssaan kaupat on hoidettava toisaalla. Lisäksi messuosastolle pelmahtaa tietysti uusia potentiaalisia asiakkaita. Balmuirin omistajien Heidi ja Juha Jaaran pääasiallinen tavoite on tehdä franchising- ja shop in shop -sopimuksia isojen jälleenmyyjien kanssa. Asiakastyytyväisyydestä ja hyvästä vireestä kertoo, että esimerkiksi turkkilainen luksustavaratalo tuplasi tällä kertaa tilauksensa. Kuvassa hymyilevät lontoolaisasiakkaat Juhan vasemmalla puolella.

Moni kysyy Heidiltä, miten hän jaksaa raskaita messurupeamia, joita voi olla useampi peräkkäin, mutta juuri se, kansainvälinen ilmapiiri ja ihmisten tapaaminen, on hänelle yrittäjyyden suola. Balmuirin tuotteita on myyty jo yli 70 maahaan, jokaiselle mantereelle. Viennin osuu on yli 80 %. Merkittävin vientimaa on jo pitkään ollut Japani, muut merkittävimmät vientikohteet ovat Venäjä, Sveitsi, Lontoo ja Norja.

Pohjoismaista Norja on hurahtanut erityisesti Balmuirin harmaa- ja ruskeasävyisiin tuotteisiin. Tanskaan myydään niin ikään harmaata ja osa henkilökunnasta jatkoikin vielä messukiertuettaan Pariisista Kööpenhaminan muotimessuille, Copenhagen International Fashion Fairiin (CIFF).

Ruotsi on Balmuirille vähemmän merkittävä vientimaa, sillä naapurimaan markkina on Heidin mukaan täynnä. Ruotsalaisilla on tapa kopioida toinen toisiaan ja omaksua merkit sekä trendit laumana. Siksi tuntemattomamman brändin ei ole helppo saada jalansijaa. Kuitenkin mahdollisuudet ovat siihenkin – onhan Ruotsin ELLEkin ihastellut tuotteita sivuillaan.

Messuilla käy yritysasiakkaiden lisäksi merkittäviä yksityisasiakkaita, jotka sisustavat niin jahteja, hotelleja kuin ravintoloita. Yksityisasiakkaista mainittakoon vaatimattomasti Qatarin kuningashuone. Öljyllä vaurastunut Qatar on yksi maailman rikkaimmista valtioista, joten varaa olisi vaikka kullata koko huone, mutta hallitsijan valinta on laskea iltaisin lampaita suomalaisyrityksen tekstiileissä. Balmuirilla suunniteltiin kuningashuoneen makuuhuoneet: jokainen omalla värityksellä lakanoita, torkkupeittoja, pyyhkeitä ja kylpytakkeja myöten.

Myös Monacon ruhtinasperhe kuuluu Balmuirin uskollisiin asiakkaisiin ja tälläkin kertaa he kävivät tilaamassa uutuuksia mallistosta. Tilauksen on tehnyt myös Ruotsin hovi. Ajatelkaa: siellä se Carl Gustaf linnassaan ratkoo ristikoita Balmuirin nahkaisilla toimistotarvikkeilla. Luulisi muidenkin ruotsalaisten kohta seuraavan kuninkaallisten perässä.

Näillekään ammattilaismessuille ei mennä, näille päästään, ja pääseminen vaatii pitkäjänteistä suhdetoimintaa ja verkostoitumista. Jaarat ovat hyvissä väleissä messuorganisaation kanssa ja raportoivat aina avainhenkilöille, miten heidän myyntinsä kehittyi. Jos messuilla mielii pysyä, osaston on myös näytettävä hyvältä joka kerta.

Ensimmäisellä kerralla Balmuirilla oli Maison & Objet -messuilla 36 m² osasto. Nyt osaston koko on jo 130 m², vaikka valikoima riittäisi kahta suurempaankin.

Heidin seuraava tavoite ja haave on saada samasta neljännestä Interior decoration -messuhallista 400 m² osasto – ykköspaikalta tietenkin. Silloin osastolla olisi tilaa eri huonejaoille: lakanat esiteltäisiin makuuhuonemaisessa osassa, pyyhkeet kylpyhuonemaisessa ja niin edelleen. Jos ykköspaikka avautuu, silloin Jaarat panostavat ja kunnolla. Jo 130 m² osasto on lähes kuusinumeroinen kustannus, mahdollisesta neljästäsadasta neliöstä puhumattakaan. Mutta tässä bisneksessä se ei pelaa, joka pelkää.

Ammattilaisten harjaantuneet silmät erottavat messuissa vuosittaisia tasovaihteluja ja Heidi huomauttaa taloudellisen tilanteen näkyvän Maison & Objetissakin. Mutta messuista ei auta mukista. Jos kerran luovutat vaivalla saadun osastopaikkasi, et välttämättä saa sitä koskaan takaisin.

Ja kun vihdoin saat messupaikan, haasteet eivät lopu siihenkään. Heidiä mietityttää, löytävätkö tekstiiliostajat Balmuirin luo neljänteen halliin, kun tekstiilien päähalli on numero kaksi. Massiivista messuhallikompleksia kun ei yksikään ostaja kierrä kokonaan, ei lähellekään. Ehkä joku päivä Balmuirilla on vielä lakanoille oma osastonsa toisessa hallissa.

Balmuirin henkeen ei sovi tyrkyttäminen, vaan asiakkaan annetaan itse löytää brändi. Parasta Heidin mielestä on, kun tuotteet ensi kertaa näkevällä asiakkaalla tai ohikulkijalla menee ihastuksesta jalat alta. Eivätkä asiakkaat ihastu yksin tuotteisiin, vaan myös esillepanoihin. Yrityksen miesten toteuttama komea lyhtyseinä hurmasi erään australialaisen: hänestä tuli uusi asiakas, joka tilasi paljon lyhtyjä ja joka haluaa tismalleen samanlaisen seinän omiin liikkeisiinsä. Siinä ei auta muu kuin Balmuirin poikien lähteä rakennushommiin toiselle puolelle palloa.

Balmuirilla on valmistusta monissa maissa, Euroopassa esimerkiksi Portugalissa ja Italiassa. Suomessa valmistetaan torkkupeittoja, panamahatut tekee ecuadorilainen perhe ja hyväntekeväisyysnallet nepalilaiset äidit. Valmistuksessa painaa eettisyys ja ekologisuus.

Balmuirin henkilökunta paitsi suunnittelee myös nimeää tuotteet. Eniten tuotenimissä näkyy Heidin lempimaa Italia. Moni tuote on myös Ranskan inspiroima, kuten St. Tropez -lakanat, jotka valmistetaan 18 ompelijan ateljeeompelimossa.

Yksi Balmuirin suosituista ja kasvavista tuotemallistoista on miesten asusteet, kuten rannekelloille ja kravateille suunnitellut nahkaiset säilytyskotelot. Eräälle asiakkaalle Juha luonnosteli palaverin aikana uuden isomman rannekellokotelon, koska pienemmät mallit eivät kellokokoelmalle riittäneet. Asiakas oli tietenkin Sveitsistä, maan hienoimmasta Jelmoli-tavaratalosta. Miehille on luvassa myös huiveja, joiden suunnittelussa on huomioitu se, ettei materiaali kutita partaa.

Intensiivisten messujen ajan koko Balmuirin henkilökunta on täpinöissään ja saa tuskin ylikierroksiltaan unta. Messuosastoa Heidi purkaa aina hurjan haikein mielin. Paluu Pariisin messujen kansainvälisestä tunnelmasta kotimaan arkeen ei ole helppo: viimeistään Oulun Prismassa iskee henkinen krapula. Tällä kertaa kotiinpaluussa oli kuitenkin puolensa, kun kotona odottivat lapset. Usein perheen pienimmät reissaavat vanhempiensa mukana messuilla.

Maailmanluokan brändin rakentamisessa täytyy olla tinkimätön ja sitä Heidi ja Juha Jaara ovat. Yrittäjäpariskunta on niin jääräpäinen, ettei kumpikaan halua antaa periksi lakanamieltymyksissään. Sävy on yhteensopiva, mutta toinen nukkuu kotona pellavaisissa, toinen puuvillaisissa lakanoissa – kenties samoissa kuin Qatarin hallitsijakin.