Matkainspiraatiota

Yhteistyössä Ostohyvityksen kanssahomevialaura_5262 2

Talviloma meni vähän ohi suun, mutta sitäkin enemmän mielessä on jo kesäloma. Niin ihana kuin Suomen kesä parhaimmillaan onkin, en osaa kuvitella, että en käyttäisi vapaata edes osittain matkustamiseen. Reissuista haaveileminen ja niiden suunnitteleminen on samalla lempijuttujani kotona. Usein hetkeen liittyy Mondo-matkalehti tai saman sarjan matkaopas.

homevialaura_5059

Matkahaaveita tietysti riittää, mutta kohteista muutama on aina vuorollaan erityisesti mielessä. Viime aikoina olen ollut inspiroitunut Portugalin Lissabonista ja Sintrasta, Pohjois-Espanjan ja Etelä-Ranskan kiertomatkasta, basaarien Istanbulista sekä rauhoittavasta Islannista. Perinteinen Kioto houkuttelee kevään kirsikankukkaloistolla ja japanilaisella ruoalla. Rantakohteista Sri Lanka vaikuttaa, jos nyt ei koskemattomalta, niin vielä sopivan autenttiselta.

homevialaura_6069

Saan kohteisiin Mondon lisäksi inspiraatiota Divaanin kuukauden kohde -poiminnoista. Olen ottanut tavaksi irrottaa sivut erikseen, jotta matkakuumeen yllättäessä ei tarvitse plärätä seitsemää sisustuslehden vuosikertaa löytääkseen tietyn matkailuaiheisen sivun. Alla olevasta televisiokuvasta huolimatta Folke West -tallenteet eivät liity tapaukseen.

homevialaura_5063

Kaukokaipuun kourissa päätimme tänä kesänä matkustaa Euroopan ulkopuolelle. Matkaguru Adalmina’s Secretin Sri Lanka -postauksia lukiessani muistin toisenkin Intian valtameren saaren, Malediivit. Google-armas tiesi kertoa, että nykyään Malediivit ja budjettimatka mahtuvat samaan lauseeseen. Yksityiset ökyresortit eivät enää ole ainoa vaihtoehto, sillä maa vapautti muutama vuosi sitten paikallisten majoitustoiminnan. Venematka paikallissaareen maksaa euron ja sitä rataa. Ajattelimme, että nyt jos koskaan Malediiveille kannattaa mennä, sillä saarten uppoaminen on valitettavan todennäköistä lähitulevaisuudessa.

homevialaura_5031

Varasimme jälleen kaikki hotellit Ostohyvityksen kautta ja siitä tuli mieleeni muistuttaa suomalaispalvelusta teitäkin. Rekisteröityminen on ilmaista ja sen jälkeen omista verkko-ostoksista saa rahaa takaisin. Tarjolla on runsaasti hotelli- ja muita matkailupalveluja, kun taas lehdet-kategoriasta löytyy niin Mondo kuin Divaanikin. Yhteensä Ostohyvityksen piirissä on yli 500 verkkokauppaa sisustuksesta ja designista esimerkiksi muotiin ja kauneuteen. Verkko-ostamista suosivalle palvelu kerryttää mukavaa summaa yhden klikkauksen vaivalla. Parasta on, ettei hyvitys tarkoita epämääräisiä kanta-asiakaspisteitä, vaan silkkaa fyffendaalia eli hilloa eli hynää.

homevialaura_5065

Lukijoilleni sain luvan jakaa edun: kun liityt Ostohyvitykseen uutena käyttäjänä blogini kautta ja teet vähintään 25 euron ostoksen palvelun välityksellä, saat hyvityksen lisäksi kaupan päälle 10 euron S-ryhmän lahjakortin. Liittymisaikaa on 31.4. asti ja ostos on tehtävä liittymispäivästä kolmen kuukauden sisällä. Liittyä kannattaa siis heti tässä kuussa, mutta ostoksen voi tehdä ihan rauhassa myöhemminkin, kun se tulee ajankohtaiseksi.

homevialaura_5048

Pinkeistä liljoista kaunis kiitos ystävälle – kimppu eksotiikkaa sopii täydellisesti surffimaisemista haaveilevan kotiin. Mikä kesälomareissumeininki siellä on?

10 kommenttia artikkeliin ”Matkainspiraatiota

  1. Matkustaminen on kyllä ihanaa. Ja uusiin paikkoihin tutustuminen. En pidä kovin pitkistä (yli 6 tuntia) lennoista, joten Eurooppa on meidän aluettamme. Maaliskuussa kävin Pariisissa siskon kanssa ja toukokuussa menemme mieheni kanssa Roomaan. Kesäkuun lopussa olisi tarkoitus mennä vielä jonnekin, mutta se reissu on vielä päättämättä. Ja joku kesäviikonloppu pitää tehdä Helsinki-Tukholma risteily ja käydä Fotografiskassa katsomassa Nick Brandt. Salossa saman miehen näyttely vielä jonkun viikon. Lissabon oli kiva ja hieman erilainen kaupunki ja Sintra jotenkin söpö.

    Mukavaa reissua teille. Ainakin lämpöä varmaan riittää. Ehkä mekin vielä joskus teemme oikein löhöloman johonkin paratiisiin.

    1. Niin on, avartavaa ja ihanaa! Ymmärrän niin hyvin, että koneessa istuminen ja lentokentillä odottaminen ei ole kaikkien juttu. Eurooppa onkin ihana! Kaksi kertaa Euroopassa (siis muualla kuin Suomessa) asuneena olin muka jossain vaiheessa kyllästynyt omaan maanosaamme, mutta nyt olen aivan fiiliksissä Euroopasta uudestaan. Kiva, jos suosittelet Lissabonia ja Sintraa. Tukholma-piipahdus kuulostaa myös todella hyvältä. Fotografiskan missaaminen jouluna jäi harmittamaan itseäni, niin mene sinä nauttimaan teoksista senkin edestä. :) Ja paratiisisaarille pääsee toki, jos myöhemmin siltä tuntuu. Tärkeää onkin matkustaa aina kunkin hetken fiiliksen mukaan. Kiitos paljon!

  2. En ole kuullutkaan tuosta ostohyvityksestä, kiitos vinkistä, aion tutustua asiaan koska olen siirtynyt enemmän ja enemmän verkko-ostamiseen.
    Nizzan matka jo varattu toukokuun lopulle! Kesä ilman reissua ei tunnu miltään ja parempi jos niitä on useita ja erilaisia, mökki- tai kaupunkilomia.

    1. Ole hyvä! Tosi kiva kuulla, että vinkistä oli hyötyä. Oih, Nizza! Aivan täydellistä ja samaa mieltä, että loma tuntuu enemmän lomalta, kun sen viettää muissa maisemissa. Juuri Etelä-Ranskaa mekin harkitsimme Euroopasta, kunnes Malediivit sotki suunnitelmat. :) Ihanaa tulevaa lomaa teille!

  3. Kiitos tuosta Ostohyvitys-vinkistä tai itse asiassa muistutuksesta! Olen kyllä palvelusta kuullut, mutta se on jäänyt unohduksiin. Nytpä voisikin testata.

    Kesän suunnitelmat ovat vielä aivan auki, enkä tiedä onko itsellä mahdollisuuksia lomaan (aloitan uudessa työpaikassa parin viikon kuluttua). Mikäli lomaa kuitenkin irtoaa, minua kiinnostaisi erityisesti Albanian rannikko tai Slovenian/Kroatian seutu. Kaukomatkoista Sri Lanka ja Malediivit kiehtovat myös! Odotankin jo innolla toivottavasti tekemääsi matkapostausta Malediivien ja budjettimatkan yhdistelmästä.

    Lissabonia ja Sintraa voin suositella lämpimästi, itse lomailin siellä viime kesänä. Aurinkoa, sopivassa suhteessa historiaa ja nykyaikaa sekä kaupunkia ja rantaa, ihanaa ruokaa, rento ilmapiiri ja edullinen hintataso.

    Aurinkoista viikonloppua! :)

    1. Ole hyvä, Mai ja kiitos palautteesta! Olen tosi iloinen, että tästä oli teille muillekin reissaajille ja verkkoshoppaajille hyötyä. :) Onnea uudesta työpaikasta! Toivottavasti pääsisit vähintään lyhyelle reissulle, suunnitelmasi kuulostaa täydelliseltä. Kroatiassa olimme viime kesänä ja rannikon maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit. Suosittelen siellä suunnalla myös Montenegron Kotor-lahtea, joka on Unescon maailmanperintökohde. Kroatian ja Montenegron matkalla tuli kyllä sellainen olo, että haluaisin ehdottomasti kiertää lisää kohteita juuri siellä suunnassa. Kaunista ja vielä niin koskematonta. Kiitos suosituksesta! Lissabon ja Sintra pysyy kyllä meillä nyt vahvasti must-kohteiden listalla. :) Mukavaa uutta viikkoa!

  4. Voi tämä postaus tuli niin hyvällä hetkellä! On suorastaan pakko kysyä noista hinnoista kun mainitsit sanan budjettimatkan. Paljonko maksoitte lennoista? Entä hotellista?

    1. Kiva kuulla! Lennot maksoivat 750 euroa, minkä ystäväni kiteytti hyvin ”perus halvoiksi kaukolennoiksi”. Toki se on paljon rahaa, ja näkeehän sitä kaukolentojen tarjouksia toisinaan edullisemminkin, mutta ei kovin usein ja siinä tapauksessa täytyy olla todella joustava matka-aikataulu. Esimerkiksi Bangkokiin lennot olisivat olleet kalliimmat samana ajakohtana ja siitä vielä jatkolento päälle. Yhtä kaikki, eläminen pitäisi olla Malediivien paikallissaarilla halpaa. Parin kolmen euron ruoka-annoksia, euron venematka ja niin edelleen. Majoituksissa on vaihtoehtoja joka budjetille riippuen siitä, mitä haluaa muutamasta kympistä arvokkaampiin. Me katsoimme vaihtoehtoja Booking.comin kautta. Hinnoista huomaa aika nopeasti, mikä hotelli sijaitsee paikallissaarella ja mikä resorttisaarella. ;)

  5. Oooh, Malediivit ovat aivan ihanat! Ja jos rannalla löhöily alkaa kyllästyttämään niin Sri Lankaan pääsee lentäen reilussa tunnissa – veikkaan että viihtyisit Mirissan surffirannalla ja reggae-baareissa. ;)

    1. Saitte C:n kanssa kuvillanne aikamoisen Malediivit-kuumeen aikaan taannoisilla kuvillanne. ;) Silloin en vain vielä uskaltanut haaveilla kohteesta, kun en tiennyt paikallissaarten vaihtoehdosta. Hetken jo pohdimmekin Sri Lankan ja Malediivien yhdistämistä, mutta tällä kertaa päädyimme viettämään koko ajan samassa paikassa. Kiitos suosituksesta – Sri Lankan Mirissa jää ehdottomasti haavelistalle, sinne surffimaisemiin joku toinen kerta! PS. Onnea uusista tuulista! Tosi hienoa, että unelmat toteutuvat. Odotan innolla, millaista jatkoa seuraa. :)

Jätä kommentti Adalmina Peruuta vastaus